1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. markkinatalous

Rikkaat elävät rikastumisen kierteessä, jota eivät itse edes huomaa – huippuekonomisti Branko Milanović ratkaisisi ilmastokriisin rikkaiden kulutusverolla

Tunnettu eriarvoisuustutkija puhuu maanantai-iltana Helsingin yliopiston luentosarjassa, mutta ei itsekään pidä kaikkia ajatuksiaan realistisina. Yle haastatteli häntä etukäteen.

markkinatalous
Branko Milanović
Taloustieteilijä Branko Milanović pitää luennoi maanantaina Helsingin yliopistolla. Kuva vuodelta 2017.Rolf Schulten / AOP

Talousjärjestelmämme on kone, joka tuottaa uutta yläluokkaa, jatkuvasti rikastuvia rikkaita. Kehitykselle ei näy loppua, sillä markkinataloudelle ei ole olemassa aitoa haastajaa.

Tätä mieltä on arvostettu taloustieteilijä ja eriarvoisuustutkija, serbialais-yhdysvaltalainen Branko Milanović.

Paitsi että rikkaat ovat entistä rikkaampia sekä varallisuudella että ansiotuloilla mitattuna, he aiheuttavat myös valtaosan kasvihuonekaasupäästöistä.

Siksi päästöihin pitäisi puuttua rikkaimpiin iskevällä kulutusverolla.

– Tiedämme, että päästöt ja tulotaso linkittyvät yhteen. Jos tuloni nousevat kymmenellä prosentilla, hiilidioksidipäästöni nousevat suunnilleen samassa suhteessa. Rikkaat matkustavat enemmän, kuluttavat enemmän energiaa, syövät enemmän lihaa. Idea kulutusverosta rikkaille on teknisesti yksinkertainen, Milanović sanoo.

Milanovićin ajatuskulku menee näin:

Tunnistetaan kansainvälisellä tasolla kymmenen tai kaksikymmentä suurinta päästölähdettä.

Luodaan niille vero, jota keräämään perustetaan kansainvälinen elin. Kansallisten verojen lisäksi näistä sovituista palveluista ja tuotteista maksettaisiin kansainväliselle veronkerääjälle.

Tämäntyyppinen globaali ilmastovero osuisi oikeasti niihin, jotka päästöjä eniten aiheuttavat.

Tähän asti Milanović ideassaan yltää, kunnes tulee iso mutta.

– Teknisesti ajatusta ei ole lainkaan vaikea kuvitella, mutta poliittisesti se on mahdoton. USA:ssa ihmiset vaihtavat jo nyt asuinkaupunkiaan matalamman verotuksen perässä – miten he reagoisivat, jos globaali elin veisi 10 prosenttia tuloista asuinpaikasta riippumatta? Milanović sanoo.

Poliittisesti epämiellyttävillä ehdotuksilla ihmiset saadaan ymmärtämään, millaisten kysymysten äärellä ollaan: ongelmaa ei ratkaista vaihtamalla muovikassia paperiseen.

Branko Milanović

Vaikka Milanović tyrmää itse oman ideansa, hän kuulisi ilmastokeskustelussa mielellään enemmän sen kaltaisia poliittisesti epämiellyttäviä ehdotuksia. Osansa kritiikistä saa myös ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

– Ei ole ehdotus mennä istumaan parlamenttitalon eteen ja kertoa ihmisille, että olette pahoja ihmisiä. Poliittisesti epämiellyttävillä ehdotuksilla ihmiset saadaan ymmärtämään, millaisten kysymysten äärellä ollaan: ongelmaa ei ratkaista vaihtamalla muovikassia paperiseen.

Milanovićin mukaan radikaaleilla ehdotuksilla ihmiset ymmärtäisivät paremmin, mitä päästöjen vähentäminen tai ilmastokriisin ratkaisu todella heidän elämässään tarkoittaisi. Hänen mukaansa hyvätuloiset saavat paljon mielihyvää pienistä teoista, joilla ei kuitenkaan isossa kuvassa ole paljon vaikutusta.

Varakkuus on pyörre, joka vetää onnekkaat yhteen

Milanović on ennen kaikkea suurten kehityskulkujen analysoija ja kommentoija, joka on perehtynyt etenkin taloudelliseen eriarvoisuuteen ja tuloeroihin, niin globaalisti kuin yksittäisissä maissa.

Uusimmassa kirjassaan Capitalism, Alone Milanović kuvaa itseään ruokkivaa kierrettä, jossa hyväosaisuus periytyy ja seuraavalla sukupolvella on aina edellistä paremmat edellytykset saada paitsi taloudellista, myös poliittista valtaa.

– Meillä on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat rikkaita sekä ansio- että pääomatuloissa mitattuna. Nämä ihmiset myös laittavat paljon rahaa lapsiinsa, jolloin lapset saavat parhaan koulutuksen ja pääsevät sitä kautta erittäin hyvin palkattuihin ammatteihin.

Paitsi että rikkaiden lapsilla voi olla siis perittyä varallisuutta, heillä on myös perittyjä sosiaalisia verkostoja. He saavat vanhempiensa avulla erinomaiset edellytykset rikastua myös ansiotuloilla, Milanović kuvaa.

Samaan kehityskulkuun liittyy myös se, että ihmiset valitsevat kumppanikseen tai elinpiiriinsä yhä enemmän saman tulo- ja koulutustason ihmisiä.

Tämä vahvistaa uuden “ylemmän keskiluokan” syntyä. He eivät ole miljardöörejä eivätkä välttämättä ajattele olevansa rikkaita, koska elävät itsensä kaltaisten ihmisten keskellä.

– Lopulta tämä yläluokka haluaa vaikutusvaltaa myös politiikassa, mikä johtaa taloudellisen ja poliittisen vallan keskittymiseen.

Milanović on tutkinut pääoma- ja ansiotulojen keskittymistä samoille ihmisille varsinkin Yhdysvalloissa. Hänen selvityksensä (siirryt toiseen palveluun)mukaan vielä 1980-luvulla noin 17 prosenttia rikkaimmasta kymmenyksestä oli rikkaita sekä ansio- että pääomatuloissa mitattuna. Nyt sama luku on noussut 30 prosenttiin.

Onko parempi, että ihmiset ovat jakautuneet vain kapitalisteihin ja duunareihin, kuten historiassa? Ei.

Branko Milanović

Suomessa ei olla vielä näin pitkällä. Suomen verotietoja tarkastelemalla ansiotuloilla rikastuneiden ylin kärki näyttää ainakin toistaiseksi erilaiselta kuin pääomatulorikkaiden, mutta Milanovićin mukaan sama kehitys on nähtävissä kaikkialla länsimaissa.

Mihin tällainen kehitys sitten johtaa? Toisaalta eriarvoisuuden lisääntymiseen, mutta myös positiivisia vaikutuksia on nähtävissä.

– Onko parempi, että ihmiset ovat jakautuneet vain kapitalisteihin ja duunareihin, kuten historiassa? Ei. On parempi, että meillä on ihmisiä jotka yhdistävät nämä kaksi, koska muuten meillä olisi voimakas luokkajako. Kehitys voi siis itsessään olla hyvä, mutta sillä voi olla eriarvoisuutta lisääviä vaikutuksia.

Samanlainen kaksijakoisuus vallitsee Milanovićin mukaan myös globaalin eriarvoisuuden kehityksessä yleisemmin: yhtäältä äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on jatkuvasti pienentynyt pääosin Kiinan talouskasvun myötä – toisaalta on muodostunut pieni superrikkaiden joukko, joilla on käsittämättömän suuri varallisuus.

Suomessa sekä varallisuus- että tuloerot ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenten aikana, ja myös meillä voitot ovat kulkeutuneet ennen kaikkea kaikista kovatuloisimmille.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreen kyselytutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan suomalaiset eivät kuitenkaan pidä eriarvoisuutta yhtä suurena ongelmana kuin aiemmin. Vaikka enemmistö suomalaisista edelleen arvioi tuloerot liian suuriksi, osuus on pudonnut 15 prosenttiyksikköä neljän vuoden takaisesta.

Valtioilla on vielä lihaksia ylikansallisia jättejä vastaan

Kun puhutaan taloudellisen vallan keskittymisestä, ei voida olla puhumatta globaaleista suuryrityksistä.

Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaiset digijätit ovat paitsi massiivisia poliittisia lobbareita, myös taitavia verosuunnittelijoita.

Jälkimmäiseen puuttuminen oli vastikään esillä Bidenin hallinnon ehdotettua minimiyritysveroa amerikkalaisille, kansainvälisesti toimiville yrityksille. Myös talousjärjestö OECD valmistelee ehdotusta globaalista yritysverosta.

Yliarvoimme suuryritysten valtaa siinä, että ne voisivat täysin sanella politiikkaa.

Branko Milanović

MIlanović kannattaa verokikkailuun puuttumista kansainvälisellä tasolla, sillä yksittäisen valtion toimintamahdollisuudet ovat heikot.

– Globaali minimiyritysvero on jotain, mitä tarvitsemme ja uskon, että se voidaan toteuttaa. Tietenkään yksittäinen vero ei ratkaise koko asiaa, mutta se on askel hyvään suuntaan. Jos OECD lähtisi raskaasti rajoittamaan veroparatiiseja, ne lakkaisivat olemasta.

Toisaalta globaalien jättiyritysten valtaa on Milanovićin mielestä osin jopa liioiteltu.

– Yliarvoimme suuryritysten valtaa siinä, että ne voisivat täysin sanella politiikkaa. Facebookin kaltaisella yhtiöllä voi olla paljon valtaa sinuun yksilönä, sillä voi olla poliittista vaikutusvaltaa lobbaamisen kautta, mutta geopoliittisissa konflikteissa valtio voittaa yrityksen, Milanović sanoo.

– Esimerkiksi nyt Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteen olemme tilanteessa, jossa Yhdysvallat voi velvoittaa yrityksiä noudattamaan valtion asettamia sääntöjä riippumatta siitä, että samat yritykset tekevät Kiinassa paljon rahaa.

Voiko talous kasvaa ikuisesti?

Yksi Milanovićin isoista teeseistä on, ettei markkinataloudelle ole olemassa haastajaa.

Sen sijaan hän puhuu kilpailevista markkinatalouksista, länsimaisesta liberaalista kapitalismista sekä Kiinan kaltaisten maiden poliittisesta kapitalismista, jossa valtion rooli on suurempi.

– Poliittisessa kapitalismissa poliittisella vallalla hankitaan taloudellista hyötyä. Liberaalin kapitalismin yksi piirre on tavallaan päinvastainen: taloudellista valtaa voidaan käyttää poliittisen vallan saamiseen, Milanović kuvaa.

Jos markkinataloudelle ei ole haastajaa, kasvaako talous siis ikuisesti? Vastauksessaan taloustieteilijä ottaa askeleen ihmismieleen.

Milanovićin mukaan olemme hyväksyneet markkinatalouden olennaisen lähtökohdan: jokainen haluaa maksimoida hyvinvointinsa ja tulonsa. Ilman tätä tietynlaista ahneutta kapitalismikin olisi pulassa.

Tähän asti markkinatalous on jatkuvasti löytänyt uusia suuntia, kun esimerkiksi kodeistamme on tullut alustatalouden kauppatavaraa AirBnB-vuokrauksen myötä.

Milanovićin mukaan jatkuvaa kasvua pohtiessa isoksi kysymykseksi nousee, miten se voi olla kestävää. Hän itse näkee ratkaisun niin sanotussa irtikytkennässä, jossa talouden kasvu ei ole riippuvaista luonnonvarojen käytöstä.

– Täytyisi jatkaa kasvua, mutta samalla vähentää päästöjä. Degrowth-ajattelu vaatisi, että joko köyhimmät pysyvät ikuisesti köyhinä tai rikkaimmat vähentäisivät päästöjään kolmasosaan nykyisestä. Se ei ole realistista.

Voit keskustella aiheesta 13.4. klo 23:een asti.

Lue seuraavaksi