1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. varhaiskasvatus

Hämeenlinna on valittu kaksivuotisen esiopetuksen toimipaikaksi

Kokeilussa on mukana Hämeenlinnasta kahdeksan päiväkotia.

varhaiskasvatus
Lastenvaatteita roikuu aidalla.
Kokeilu on siihen osallistuville lapsille esiopetuksen osalta maksutonta. Tiina Jutila / Yle

Hämeenlinnan kaupunki on valittu mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun vuosille 2021–2024. Kokeiluun valittiin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilulain (1046/2020) mukaisesti satunnaisotannalla 105 kuntaa.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Hämeenlinnassa kokeilua järjestetään seuraavissa päiväkodeissa:

  • Kaivokadun päiväkoti
  • Ojoisten päiväkoti
  • Kankaantaan päiväkoti
  • Lammin päiväkoti
  • Rengon päiväkoti
  • Pilke Planeetta
  • Jaarlin päiväkoti Enkkula
  • Jaarlin päiväkodit Tarvasmäki

Kokeilun piiriin kuuluvat ne 2016 syntyneet lapset, jotka ovat tällä hetkellä hoidossa kokeilua toteuttavissa päiväkodeissa. Lisäksi kokeilun piiriin kuuluvat ne 2016 syntyneet kotihoidossa olevat lapset, jotka osoitteen perusteella kytkeytyvät kokeilua toteuttaviin päiväkoteihin.

Kokeilu on siihen osallistuville lapsille esiopetuksen osalta maksutonta. Kokeilu alkaa 1. elokuuta 2021.

Perheet, joita kokeilu koskee, saavat lähipäivinä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun esitteen ja hakuohjeet. Lapsen osallistumisesta kokeiluun päättävät huoltajat.

Lue seuraavaksi