1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappeenranta

Lappeenrannan Rakuunamäelle suunnitellaan yhteisöpuutarhaa

Istutuslaatikoille on katsottu paikka Vilho Petter Nenosen puistosta.

Vilho Petter Nenosen puisto sijaitsee Lappeenrannan Rakuunamäellä Maasotakoulun entisen esikuntarakennuksen (kuvassa vasemmalla) edessä. Puistoon kaavaillaan yhteisöpuutarhaa. Kuva: Riitta Väisänen / Yle

Lappeenrannan Rakuunamäelle saattaa ilmaantua yhteisöpuutarha vielä tänä kesänä.

Vilho Petter Nenosen puistoon on tarkoitus tuoda istutuslaatikoita, joissa kaupunkilaiset voisivat kasvattaa itselleen syötävää ja ylläpitää aluetta.

Kaupungin mukaan idea yhteisöpuutarhan toteutukseen on lähtöisin asukkailta.

Kaupunki tarjoaa osan puistosta yhteisöpuutarhaa varten. Lisäksi kaupunki osallistuu toimintaan antamalla asiantuntija-apua käytännönjärjestelyissä.

Toimintaa organisoivat aktiiviset asukkaat, jotka myös ylläpitävät yhteisöpuutarhaa Lappeenrannan kaupungin kanssa sovitun mukaisesti.

Kasvikset eivät ole vapaasti syötävissä

Vilho Petter Nenosen puisto on edelleen kaikkien asukkaiden käytössä, mutta viljelyalueella kasvatettavat kasvikset eivät kuitenkaan ole vapaasti syötävissä.

Sen sijaan yhteisöpuutarhan ylläpitäjät järjestävät alueelle viljelytuotteiden esittelyjä sekä muuta pientä toimintaa, kuten aiheeseen liittyviä luentoja.

Nyt asiasta kerätään kaupunkilaisten mielipiteitä. Kaupunginpuutarhuri Laura Ratilaisen mielipiteillä on väliä.

– Jos tulee paljon vastustusta niin sillä on vaikutusta hankkeen etenemiseen.

Mikäli yhteisöpuutarha perustetaan ja kokemukset siitä ovat hyviä, voi kaupunki miettiä muitakin paikkoja vastaavalle toiminnalle.

– Jos innostuneita viljelijöitä löytyy, Ratilainen täydentää.