1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Opetushallitus

Kahden ministerin valtiosihteerit hakevat Opetushallituksen johtoon

Opetushallitus vastaa muun muassa varhais- ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen kehittämisestä.

Opetushallitus
Opetushallitus Hakaniemenranta 6
Hakijoihin lukeutuu myös monia työntekijöistä viraston sisältä.Juha Kivioja / Yle

Opetushallituksen seuraavaksi pääjohtajaksi hakee 17 ihmistä, virasto kertoo (siirryt toiseen palveluun). Hakijoiden joukossa ovat kahden nykyministerin valtiosihteerit.

Tehtävästä ovat kiinnostuneet liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) valtiosihteeri Pilvi Torsti sekä opetusministeri Jussi Saramon (vas.) valtiosihteeri Minna Kelhä.

Hakijoihin kuuluu myös monia työntekijöitä viraston sisältä. Viraston nykyisen johtoportaan jäsenistä tehtävästä ovat kiinnostuneet oppimisen ja kansainvälistymisten johtaja Anni Miettunen, vaikuttavuudesta ja kansainvälisten asioiden koordinaatiosta vastaava Samu Seitsalo sekä ruotsinkielisen toiminnan yksikköä johtava Kurt Torsell.

Hakijaluettelosta löytyvät myös opetus- ja kulttuuriministeriön suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta, koulutusviennin ohjelmajohtaja Jouni Kangasniemi ja Helsingin yliopiston kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta.

Opetushallituksen pääjohtajan virka avautui haettavaksi, kun virastoa nykyisin johtava Olli-Pekka Heinonen valittiin IB-tutkintoja hallinnoivan kansainvälisen IBO-järjestön johtoon. Heinonen aloittaa uudessa tehtävässään toukokuussa, ja hänen paikkansa Opetushallituksen johdossa pyritään täyttämään kesäkuun alusta.

Opetushallitus vastaa muun muassa varhais- ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen kehittämisestä. Virasto toimii opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa.

Pääjohtajan nimittää valtioneuvosto. Tehtävän hakuaika päättyi maanantaina.

Lue lisää:

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen siirtyy IBO:n johtoon

Lue seuraavaksi