1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksuaalirikokset

Yli 70-vuotiaalle 5,5 vuoden vankeustuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Vastaaja oli Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan syyntakeinen teot tehdessään.

seksuaalirikokset
Tampereen oikeustalo
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiasta julkisen selosteen. Antti Eintola / Yle

Yli 70-vuotias mies on tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdottomaan vankeuteen.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1947 syntyneen vastaajan 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet on tuomittu korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja ja oikeudenkäyntikuluja noin 68 000 eurolla.

Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli tapauksen yleisön läsnä olematta asianomistajien yksityiselämän suojan takia ja antoi asiasta vain julkisen selosteen. Oikeudenkäyntiaineisto ja tuomiot on määrätty pidettäväksi salassa 60 vuotta.

Syyttäjä oli vaatinut vuonna 1947 syntyneelle vastaajalle rangaistusta elokuun 2017 ja elokuun 2020 välisenä aikana Pirkanmaalla tehdyistä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiassa oli esitetty myös muita vaatimuksia.

Vastaaja osin tunnusti ja osin kiisti syytteet. Hän myönsi syyllistyneensä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hänen on katsottu mielentilatutkimuksen mukaan olleen syyntakeinen rikokset tehdessään.

Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen.

Lue seuraavaksi