1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Perustuslakivaliokunta

Perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja Ben Zyskowicz oikeuskanslerin aseman vahvistamisesta: virkamiesvalta lisääntyisi

Hallituksen lakiesitysten laatua on haluttu parantaa sillä, että oikeuskanslerin rooli olisi aktiivisempi.

Perustuslakivaliokunta
Ben Zyskowicz
Kokoomuksen usean kauden kansanedustaja Ben Zyskowicz on puolustanut useasti eduskunnan asemaan lainsäädännössä. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Oikeuskanslerin painoarvon lisääminen lakien valmistelussa voi kaventaa pitkäaikaisen kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) mukaan eduskunnan toimintaa tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Ben Zyskowiczin näkemyksen mukaan keskustelu hallituksen toimintaa valvovan oikeuskanslerin työnkuvan muutoksista on johtamassa kansanvallan ohenemiseen, mikäli hallituksen esityksiä ei enää päätyisi entiseen malliin eduskunnan käsiteltäväksi.

Vankkana perustuslain kannattajana tunnettu Zyskowicz otti kantaa asiaan Ylen Ykkösaamussa. Hän on ollut eduskunnan perustuslakivaliokunnan monivuotinen puheenjohtaja.

– En kannata sellaista järjestelmää, jossa yksi virkamies estää hallitusta tuomasta esitystä eduskuntaan ja estää perustuslakivaliokunnalle kuuluvien tehtävien toteutumista.

Oikeuskanslerin aseman muutostarpeet ovat tulleet esille koronapandemian ehkäisemiseen liittyvien liikkumisrajoitusten yhteydessä. Muutoksilla pyrittäisiin parantamaan eduskuntaan tuotavien hallituksen esityksen laatua ja muun muassa niiden perustuslain mukaisuutta.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan lakiesitysten perustuslainmukaisuus on aina eri suomalaisten perusvapauksien punnintaa ja arviointia. Tehtävä kuuluu Zyskowiczin mukaan tasavallassa lain säätämisvaiheessa kansanvallan edustajalle eli eduskunnalle.

– Mikään yhteiskunnan instanssi ei pääse karkuun sitä, että perustuslain tulkitseminen on usein yhteiskunnallisesti arvoväritteistä.

Lue myös:

Oikeuskansleri Pöysti vastaa arvosteluun liikkumisrajoituksista: Taustalla poikkeuksellinen kiire, avoimempi valmistelu tarpeen

Lue seuraavaksi