1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdysvallat

Yhdysvallat peruu Trumpin aikeen vetää joukkoja Saksasta – sinne lähetetäänkin 500 sotilasta lisää

Edellisen presidentin Donald Trumpin hallinto suunnitteli vetävänsä Saksasta noin 12 000 sotilasta.

Yhdysvallat
 Annegret Kramp-Karrenbauer ja Lloyd Austin
Puolustusministeri Lloyd Austin tapasi Berliinissä Saksan puolustusministerin Annegret Kramp-Karrenbauerin.Sean Gallup / EPA

Yhdysvallat peruu aikeensa vetää tuhsansia sotilaita pois Saksasta, kertoo puolustusministeri Lloyd Austin.

Sen sijaan Yhdysvallat lähettää maahan 500 sotilasta lisää, kertoi Austin vierailulla Berliinissä.

Uudet joukot aiotaan sijoittaa pysyvästi Saksaan ja ne tullevat jo syksyllä.

Presidentti Joe Bidenin hallinto tekee siten selkeän pesäeron edeltäjänsä Donald Trumpin politiikkaan. Tämä suunnitteli vetävänsä Saksasta liki 12 000 sotilasta.

Saksa on ollut sotilasliitto Naton turvallisuusnäkemyksen kulmakiviä kylmästä sodasta lähtien. Enimmillään Saksassa oli vuonna 1990 jopa 200 000 yhdysvaltalaissotilasta. Nykyisin heitä on 34 500.

Austin vakuutti, että Saksa pysyy Yhdysvaltain tärkeänä turvallisuus- ja talouskumppanina tulevat vuodet.

– Siksi Bidenin ja (Kamala) Harrisin hallinnon keskeisiä tavoitteita on suhteen vahvistaminen Saksaan, Austin sanoi.

Lue lisää Trumpin taannoisesta päätöksestä:

Yhdysvallat siirtää joukkojaan Saksasta mahdollisesti Baltiaan ja Puolaan, lisäksi Belgiaan ja Italiaan

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi