1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asuminen

Kotkaan kaavaillaan uutta asumisosuuskuntaa – kerrostalo tulisi Karhulaan tai Kotkansaarelle

Asumisosuuskunta on vuokra- ja omistusasumisen välimuoto, jolla ei ole esimerkiksi varallisuusrajaa.

Kuva: Yle

Kotkalainen Suhola-yhtiöt selvittää, olisiko Kotkaan mahdollista rakentaa uudiskohteena asumisosuuskuntaa. Uutta asumisosuuskuntaa kaavaillaan tällä hetkellä Karhulan Viirinkallioon, jonne on jo tehty tonttivaraus, tiedotteessa kerrotaan.

Unit Modules Finland Oy on suunnitellut tontille 35 asunnon uudiskohteen. Kohteeseen on alustavasti suunniteltu asuntoja yksiöistä kolmioihin. Rakennettava kohde voisi sijaita myös Kotkansaarella, jos kiinnostusta löytyy.

Asumisosuuskunta on vuokra- ja omistusasumisen välimuoto. Asuminen muistuttaa asumisoikeusasumista, mutta osuuskunta omistaa talon itse. Vuokranmaksulla katetaan talon lainan lyhennykset ja talon ylläpito- ja kehityskustannuksia.

Asumisosuuskuntaan ei ole varallisuusrajoja. Henkilökohtaista lainaa ei oteta, sillä talon rakennuttamisen rahoitus koostuu asukkaiden maksamista omarahoitusosuuksista ja yhtiölainasta. Lainan takaajana toimii usein vastaavissa kohteissa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.

Kotkassa on asunto-osuuskuntia jo ennestään Katariinassa ja Museokadulla.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.