1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perusopetus

Uusi käänne Helsinkiä kuohuttaneissa koululeikkauksissa: Lautakunta päätti perua peruskoulujen säästöt kokonaan

Esimerkiksi Helsinki-lisän poistaminen yli 1-vuotiailta jäi kuitenkin voimaan.

perusopetus
Lähiopetusta luokkahuoneessa.
Helsingin kaupunginvaltuutetut päättivät joulukuussa leikkauksista, jotka olisivat kasvattaneet ryhmäkokoja, vähentäneet opettajia ja lykänneet materiaalihankintoja peruskouluissa.Benjamin Suomela / Yle

Laajaa arvostelua herättäneet, peruskouluihin kaavaillut leikkaukset peruuntunevat kokonaan Helsingissä.

Asiasta päätettiin kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksessa iltapäivällä.

Vihreät esitti kasvatuksen ja koulutuksen toimialan budjettiin 17,5 miljoonan euron ylitysoikeutta, joka kattaa käytännössä peruskouluihin suunnitellut leikkaukset kokonaisuudessaan.

Esitys hyväksyttiin lautakunnassa äänin 11-0. Yksi kokoomuksen ja yksi perussuomalaisten valtuutettu äänesti tyhjää.

Kaupunginvaltuutetut päättivät leikata perusopetuksesta yhteensä 11,5 miljoonaa euroa joulukuussa käydyissä budjettineuvotteluissa.

Nyt esitetyssä budjettiylityksessä peruskouluihin ohjataan yhteensä 11 miljoonaa euroa. Kaavaillut leikkaukset katetaan siis lähes kokonaan.

Loput budjettiylityksestä jäävät rahat jaetaan varhaiskasvatukseen, ammatilliseen koulutukseen, lukioihin ja oppilas- ja opiskelijahuoltoon.

Yhteensä Helsingin kunnanvaltuutetut päättivät 22 miljoonan leikkauksista kasvatukseen ja koulutukseen budjettineuvotteluissa viime vuoden lopussa. Leikkaukset kohdistuivat perusopetuksen lisäksi varhaiskasvatukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen sekä vapaaseen sivistystyöhön.

Helsingin pormestari, kokoomuksen Jan Vapaavuori toi joulukuussa budjettineuvottelujen pohjaksi esityksen, jossa leikkaus olisi ollut 50 miljoonaa euroa.

Vihreät, sosiaalidemokraatit ja RKP suostuivat lopulta lähes 30 miljoonaa pienempään leikkaukseen. Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset taas jättäytyivät ulos budjettisovusta koulutusleikkausten takia kokonaan.

Mahdollisuudesta ylittää budjetti päätettiin neuvotteluissa. Ehtona budjetin ylitykselle oli, että koronan vaikutukset sitä vaatisivat.

Lautakunta totesi tänään esityksessään, että lasten ja nuorten tuen tarve on kasvanut kevään aikana merkittävästi: lähes puolet perusopetuksen oppilaista tarvitsee aikaisempaa enemmän tukea.

– Korona on kuormittanut lapsia ja nuoria Helsingissä todella paljon. Olen todella huojentunut, että esityksemme koulutuksen lisärahoituksesta sai laajan tuen. Näin peruskouluihin ei tarvitse tehdä säästöjä, lautakunnan varapuheenjohtaja, vihreiden Emma Kari sanoo.

Monissa helsinkiläiskouluissa ehdittiin käsitellä päätettyjen leikkausten vaikutusta käytettävissä oleviin rahoihin. Leikkaukset olisivat johtaneet käytännössä resurssi- ja erityisopettajien vähentämiseen, ryhmäkokojen kasvattamiseen ja muun muassa materiaalihankintojen lykkäämiseen.

Vasemmistoliitto: Pettymys, että kaikkia leikkauksia ei peruttu

Vasemmistoliitto esitti lautakunnan kokouksessa yhteensä 27 miljoonan euron budjettiylitystä. Se olisi kattanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle päätetyt, 22 miljoonan euron säästöt kokonaan.

Vasemmistoliiton esitykseen sisältyi lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan arvio, jonka mukaan perusopetukseen tarvitaan yhteensä 4,8 miljoonaa euroa paikkaamaan koronan aiheuttamaa tuen tarvetta kouluissa.

Ammatillisen koulutuksen, oppilashuollon ja varhaiskasvatuksen arviotiin tarvitsevan noin kolmen miljoonaa euroa lisää rahaa.

– Olen iloinen, että leikkauksia on osittain päädytty perumaan. Pettymys kuitenkin on, että niitä ei peruttu kokonaan, vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Petra Malin sanoo.

Malinin mukaan kotihoidon tuen Helsinki-lisän leikkaus jäi voimaan.

– Lautakunnan enemmistö ei halunnut perua tätä hyvästä taloustilanteesta huolimatta.

Malin laskee, että kasvatuksen ja koulutuksen budjetti yhä 9,5 miljoonaa euroa vajaa.

Lautakunta käsitteli kokouksessa myös kokoomuksen esitystä, jonka suuruus oli 8,9 miljoonaa euroa.

Budjettiylitystä käsitellään seuraavaksi kaupunginhallituksessa ja sen jälkeen kaupunginvaltuustossa. Valtuusto tekee myös lopullisen päätöksen.

Asia pitäisi saada valtuuston päätettäväksi vielä ennen kesätaukoa, että rahat ehtisivät kouluille syksyyn mennessä.

Lue seuraavaksi