1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valoilmiö (Ilmakehä)

Uudellamaalla ihmeteltiin yöllä taivaalla leijuvaa valopilaria – Ursan mukaan selitys löytyy jääkiteistä ja keinovalosta

Keinovalopilarien lisäksi pääkaupunkiseudulla havaittiin tiistai-iltana myös harvinainen heijastus-ala-aurinko.

Valoilmiö (Ilmakehä)
Keinovalopilari kuvattuna Helsingin Katajanokassa.
Esa Ruskeepää kuvasi keinovalopilarin Katajanokan Laivastopuistossa Helsingissä tiistaina 13. huhtikuuta kello 21.40. Esa Ruskeepää

Uudellamaalla ihmeteltiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä erikoista, pilarimaista valoilmiötä. Siitä jaettiin useita kuvia Tähtitieteellinen Yhdistys Ursan Taivaanvahti-sivustolle (siirryt toiseen palveluun), jonne kansalaiset voivat lähettää havantojaan taivaan ilmiöistä.

Taivaanvahtiin toistaiseksi saapuneista havainnoista suurin osa on keskittynyt pääkaupunkiseudun ja Orimattilan väliselle alueelle.

Ursan Tähdet ja avaruus -lehden päätoimittajan Marko Pekkolan mukaan ilmiössä on kyse keinovalopilareista, jotka lukeutuvat haloilmiöihin.

Keinovalopilari kuvattuna Keravan Jokitiellä.
Raino Simoinen valokuvasi keinovalopilarin Keravan Jokitiellä.Raino Simoinen

Pekkolan mukaan olosuhteet olivat eilisiltana ja viime yönä suotuisat keinovalopilarien synnylle, sillä keskipilvikorkeudella esiintyi runsaasti jääkiteitä.

– Ne leijuivat vaakatasossa ja kirkkaiden keinovalojen valot heijastuivat niistä pilareiden muodossa. Koska jääkiteet ovat muutaman kilometrin korkeuksissa, nämä valopilarit näyttävät olevan ikään kuin irrallaan taivaalla. Tästä syystä yhteys kaukana horisontissa oleviin kirkkaisiin keinovaloihin ei ole niin ilmeinen, Pekkola kertoo.

Valonlähteeksi arvellaan Sköldvikin jalostamolla palavaa kirkasta soihtua. Lisäksi Pekkolan mukaan havaittiin himmeämpiä pilareita muista keinovalonlähteistä.

Lisäksi pääkaupunkiseudulla havaittiin tiistai-iltana myös harvinainen heijastus-ala-aurinko, jonka useampi havaitsija onnistui kuvaamaan (siirryt toiseen palveluun). Ursan mukaan ilmiö syntyy auringonvalon heijastuessa vedestä ja jääkiteistä, mutta sen kaikkia ominaispiirteitä ei ole osattu selittää.

Heijastus-ala-aurinko Vantaan Ojangossa.
Terttu Nieminen valokuvasi heijastus-ala-auringon Vantaan Ojangossa tiistaina. Terttu Nieminen

Jutta täsmennetty klo 10.35: Himmeämpiä pilareita on voitu havaita myös muista valonlähteistä. Kirkkaimman keinovalopilarin valonlähde kuitenkin sijaitsi Nesteen Porvoon jalostamon suunnalla.

Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla keskiviikkona 14.4.2021 kello 23 saakka.

Lue seuraavaksi