1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. radiouutiset

Yle aloittaa omat radiouutiset Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueille

Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat olleet Ylellä ainoita maakuntia, joilla ei ole ollut radiossa omia erillisiä uutislähetyksiään. 

radiouutiset
Päivi Rautanen Yle Radio Suomen studiossa Seinäjoella
Kesäkuussa 2021 alkavat Yle Radio Suomessa maakunnalliset radiouutiset myös Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Yksi uutistoimittajista alueella on Päivi Rautanen.

Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa saavat Yle Radio Suomessa omat maakunnalliset uutislähetykset kesäkuun alussa.

Muutos vahvistaa Ylen uutistarjontaa molemmissa maakunnissa, joilla on tähän saakka ollut yhteiset radiouutiset.

– Pohjanmaa saadaan tasa-arvoiseen tilanteeseen muiden maakuntien kanssa, kun pääsemme aloittamaan jokaiselle pohjalaismaakunnalle omat radiouutiset. Tämä on toivottu ja odotettu uudistus, kertoo Ylen alueiden päällikkö Jyri Kataja-Rahko.

Yle Pohjanmaan päällikkö Satu Takalan mukaan molemmissa maakunnissa tapahtuu paljon, mikä puoltaa omia uutisia.

– Yle Pohjanmaalla on tärkeä tehtävä toimittaa alueelta valtakunnallisia uutisia koko Suomen tietoon, mutta myös uutisoida paikallisesti oman alueen asukkaita kiinnostavista aiheista. Uudistus lisää molempien maakuntien uutistarjontaa ja parantaa myös mahdollisuutta reagoida uutistilanteisiin, Takala kertoo.

Kesäkuulle osuvat myös kuntavaalit.

– Silloin pystymme tekemään maakunnalliset lähetykset Keski-Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta, Takala iloitsee.

Keski-Pohjanmaalla on omat radiouutiset ja ne jatkavat normaalisti.

Maakuntien pitkäaikainen toive

Pohjalaismaakunnissa on pitkään toivottu alueellisen uutisoinnin kattavuuden parantamista.

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitot esittivät kolme vuotta sitten toiveen Yleisradion halllintoneuvostolle, että pohjalaismaakunnissa tulisi olla kolme aluetoimitusta.

Samansuuntaisia ehdotuksia on tehty aiemminkin ja toimituksen jakoa ajettiin myös 1990-luvulla.

Vaikka aluetoimitusten määrää ei olla nyt lisäämässä, parantaa radiouutisten eriyttäminen alueen uutistarjontaa.

Maakuntaliitot ovat eriyttämiseen tyytyväisiä.

– Uskon, että uudistus antaa mahdollisuuden tuoda esiin henkistä ja yritysmaailman rikkautta sekä kaikkia niitä tapahtumia, mitä Etelä-Pohjanmaalla on. Ihmiset saavat paremman kuvan maakunnastamme, toteaa Etelä-Pohjanmaan liitoon maakuntajohtaja Asko Peltola.

Myös Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Kaj Suomela pitää uutisten eriyttämistä positiivisena asiana.

– Tämän eteen olemme tehneet töitä monta vuotta. Aiheesta on kirjelmöity ja oltu yhteydessä kansanedustajiin. Hienoa, että tämä toteutuu, Suomela sanoo.

Yle Österbotten
Yle Pohjanmaalla on toimitukset Kokkolassa, Seinäjoella ja Vaasassa. Alueelliset televisiouutiset pysyvät yhteisinä. Yle/Joni Kyheröinen

TV-lähetykset yhä kolmen pohjalaismaakunnan yhteiset

Muutosta varten Yle ja Digita ovat asennuttaneet uusia radiolähettimiä Pietarsaareen ja Uuteenkaarlepyyhyn. Yle Vaasa ja Yle Seinäjoki tulevat näkymään digitaalisissa radiovastaanottimissa Yle Kokkolan lisäksi.

– Tämä ei ole jäänyt huomaamatta radioamatöörien parissa, Satu Takala sanoo.

Uutislähetyksiä on radiossa yhdeksän joka arkipäivä. Yle Radio Suomen maakuntauutisia on mahdollisuus kuunnella myös Yle Areenasta riippumatta siitä, missä kuuntelija on.

Yle Radio Suomen lähetysten lisäksi Yle Pohjanmaa tekee kaksi alueellista tv-uutislähetystä arkisin. Nämä lähetykset ovat jatkossakin kolmen pohjalaismaakunnan yhteiset.

Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Asko Peltolaon tähän tyytyväinen.

– Meidän on hyvä tietää naapureistamme sen verran, että ne [televisiouutiset] voivat olla tässä vaiheessa yhteiset. Aika näyttää, kun mennään eteenpäin. Tämä on kuitenkin askel hyvään suuntaan.

Pienet uutiset esiin

Seinäjoen torilta tavoitettu Matti Alamaula kertoo kuuntelevansa radiota pääsääntöisesti autossa, kotona harvemmin. Oman maakunnan uutisten lisäksi myös valtakunnan uutiset ovat tärkeitä.

– Oma maakunta on kuitenkin tärkein, varsinkin kun politiikkaa väännetään jokapuolella. On mukavaa saada muutakin politiikkaa ja koronaa, seinäjokinen Alamaula toteaa.

Lapualainen Seppo Mantere tunnustaa, että radiota tulee kuunneltua vähemmän. Paikalliset tv-uutiset kuitenkin tulee seurattua päivittäin.

– Enemmänkin saisi olla uutisia Lapualta, että ei olisi niin Seinäjoki-keskeistä. Sielläkin eletään ja ollaan, Mantere kertoo ja kaipaisi myös vähemmän koronauutisia.

Maakuntajohtajillakin on omat toiveensa uutislähetysten sisältöjen suhteen.

Peltola on huomannut, että monesti uutisointi keskittyy maakuntakeskuksiin ja isoimmille paikkakunnille. Hän toivookin, että uudistuksen myötä esiin tulisi alueen monimuotoisuus entistä paremmin.

– Meillä on hieno maakunta, jossa tapahtuu kaikenlaista. Täällä on mahdollisuudet viettää hienoa elämää, Peltola sanoo.

Myös Kaj Suomela toivoo, että jatkossa uutiskynnyksen voisivat ylittää pienemmätkin tapahtumat.

– Ei vain Vaasan seudulta, vaan myös esimerkiksi Pietarsaaresta, Kristiinankaupungista, Närpiöstä ja Kaskisista, Suomela toteaa.

Yle Areenasta voi seurata Ylen uutisia Etelä-Pohjanmaan alueelta täällä ja Pohjanmaan alueelta täällä.

Radio Suomen taajuudet Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella: Lapua 93,1 MHz, Pyhävuori 94,2 MHz, Vaasa 94,8 MHz ja Ähtäri 96,6 MHz.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 16.4. kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi