1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seinämaalaus

Jättiläismäiset hallit täyttyvät taiteesta

Lauantaina alkava festivaali antaa katsauksen urbaaniin kotimaiseen taiteeseen

Espoon Kerassa sijaitseva entinen logistiikkakeskus eli Keran Hallit täyttyy nyt taiteesta sisäpuoleltaan. Suomen suurin muraalikokonaisuus sijaitsee hallien ulkoseinissä.

Alun perin ranskalainen Eric Leraillez on tehnyt aiemmin taidetta muun muassa Helsingin Pitäjänmäen kirkkoon.

Hallien seinäkorkeus on parhaimmillaan yli kahdeksan metriä.

Concreate Urban Art Festivalin tuottajan Jaakko Blombergin mukaan tällaisen mittakaavan projekteja on Suomessa tarjolla taiteilijoille harvoin.

Otto Majan seinämaalauskokonaisuus syntyi Keran Halleihin jo viime vuonna.

Osa taiteilijoista hyödyntää kertamiikkaa, josta on muodostunut Suomessa uusi taidetrendi. Nämä keraamiset karjalanpiirakat on tehnyt Johanna Alanko.

Tämän jutun kuvat on otettu tiistaina 13.4., jolloin taiteilijat valmistelivat festivaalia. Yksi heistä on Saara Salmi. Festivaalilla piti olla myös esittävää taidetta, mutta se jää koronan takia pois. Tapahtumaan pääsee kuitenkin yleisöä koronarajoituksin.

Keramiikkataiteilija Laura Pehkonen pohjustaa seinää, joka myöhemmin peittyy erilaisella keramiikalla.

Poppamaijan suurikokoinen, useita metrejä korkea teos. Poppamaija voitti vuonna 2019 katutaiteeseen liittyvän kilpailun Hämeenlinnassa.

Timo Ahjotulen veistos kuvaa teknologian väkivaltaista vyöryä, joka tulee seinän läpi.

Timo Ahjotuli teoksensa vieressä.

Plan B:n karhulla ratsastava, lihaksikas Putin. Teokseen tuo ironista näkökulmaa uskonnollisesta taiteesta tuttu sädekehä

Köysitaiteilija Tinttu Henttosen puuhun on mennyt lähemmäs 400 metriä köyttä.

Köysi on juuttia.

Jesse Pasasen dystooppinen teos viittaa tulevaisuuden uhkakuviin. Alun perin teoksen edessä piti olla esiintymislava.

Työmiehen kengästä on tullut pointillistinen taideteos.

Hilkka Helmen teoskokonaisuudessa ollaan toisessa ulottuvuudessa ja feministisissä bileissä.

Hilkka Helmen teokset on toteutettu sekatekniikalla.

Taneli Stenbergin teoksen yksityiskohta.

Uniqeon eli Leena Tuomasen teoksesta löytyy neljää eri kiitäjälajia.

Kati Leskinen hyödyntää teoksissaan orvokkeja.

Kuvassa näkyvät orvokkien jättämät värijäljet.

Saara Mahbouba maalaamassa.

Charles Liquor & Punishin graffitikokonaisuutta. Lauantaina 17.4. avautuvaa Concreate Urban Art -näyttelyä pääsee katsomaan Keran Halleille koronarajoituksin.

Tekijät

Jussi Mankkinen

Julkaistu 14.4.

Lue seuraavaksi