Uimahallin yksityisvuokra 20 euron tuntihinnalla kiinnostaa niin, ettei aikoja riitä kaikille – korona-ajan mahdollisuus sai valtaisan suosion Kankaanpäässä

Myös monitoimitila on vuokrattavissa tunnin ajaksi korkeintaan kuudelle hengelle, jotka asuvat samassa taloudessa.

Kankaanpään uimahallin allas. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle

Kankaanpäässä uimahallin vuokrausmahdollisuus yksityiskäyttöön koronan sulkuaikana on saanut valtavan suosion.

Liikuntakeskuksen uimahallia ja monitoimitilaa vuokrataan tunnin ajaksi korkeintaan kuudelle hengelle, jotka asuvat samassa taloudessa. Maksun suuruus on 20 euroa.

Kuuntele tästä miten liikunnanohjaaja Salla Vuori kuvailee vuokrausmahdollisuuden suosiota. Jere Sanaksenaho haastattelee.

Vuokrausta myös muissa kunnissa

Vuokrausmahdollisuus on niin suosittua, ettei aikoja riitä kaikille halukkaille.

– Perheiden lisäksi uimahallin vuokraus on kiinnostanut innokkaita vesijuoksijoita, jotka ovat tulleet tänne yksin tai pariskuntana, kertoo liikunnanohjaaja Salla Vuori.

Toimistosihteeri Jenni Vartiainen ottaa vastaan varauspuheluita. Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle

Samaan tyyliin kuin Kankaanpäässä uimahallia vuokrataan yksityistilaisuuksiin koronarajoitukset huomioon ottaen ainakin myös Kokemäellä ja Harjavallassa.

Myös Huittisten kaupunki kertoo vastaavansa kuntalaisten toiveisiin ja tarjoaa uimatilat varattaviksi perheille. Jo toteutuneet vuorot ovat saaneet hyvän palautteen ja ensimmäiset vuorot varattiin loppuun 20 minuutissa, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.