1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ruisrock

Ruisrock perutaan koronan vuoksi jo toistamiseen

Festivaalin järjestäjä kertoi päätöksestä torstaina.

Ruisrock
Festivaalipäivän kaunis ilta ja auringonlasku.
Ruisrock on viimeksi järjestetty vuonna 2019.Rosa Huuska / Yle

Koronaviruspandemian vuoksi Turun Ruissalossa järjestettävä kesäfestivaali Ruisrock perutaan. Kyseessä on jo toinen vuosi peräkkäin, kun tapahtumaa ei järjestetä.

Ruisrockin järjestäjien mukaan korona toi kesään merkittäviä epävarmuustekijöitä. Kun varmuutta järjestämisedellytyksistä ei ole, festivaali päätettiin perua. Festivaali siirtyy vuoden 2022 heinäkuuhun.

Promoottori Mikko Niemelän mukaan päätös perumisesta oli pakko tehdä nyt, vaikka THL:n mukaan koronaviruksen tartuntamäärät ovat kääntyneet laskuun.

– Tähän vaikutti yleinen epävarmuus. Kun ei ole mitään varmuutta siitä, että heinäkuussa festivaali voidaan järjestää. Ei myöskään olisi kävijöille reilua venyttää päätöstä juhannukseen asti, Niemelä toteaa.

Festivaalijärjestäjien mukaan ensi kesäksi lipun ostaneet voivat säilyttää lippunsa ja käyttää sen vuonna 2022. Myös vuoden 2020 käyttämättä jääneet ja säästetyt liput käyvät vuoden 2022 Ruisrockissa. Liput voi myös palauttaa.

Taloudellisia vahinkoja tulee, mutta peruminen ei kaada tapahtumaa

Festivaalin jatkuvuus ei Niemelän mukaan ole uhattuna, vaikka peruminen tehdään nyt toista vuotta peräkkäin.

– Taloudellisia tappioita tulee, mutta perumispäätös tehtiin nyt, jotta tappiot eivät kävisi liian suuriksi, Niemelä toteaa.

Tapahtuman lähestyessä taloudelliset velvoitteet kasvavat Niemelän mukaan suuremmiksi ja muuttuvat sitoviksi, eikä niistä päästä enää irtautumaan.

Osa kesän festivaaleista seuraa vielä tilanteen kehittymistä. Esimerkiksi Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne kertoo, että harkinta-aikaa on jäljellä muutaman viikon verran. Tavoitteena on, että Pori Jazz saadaan järjestettyä tänä kesänä jossain muodossa.

Lisää aiheesta:

Ministeriöltä ohjeita tapahtumajärjestäjille ensi kesää varten – Ruisrockin promoottori ihmettelee, miten määritellään ilmaisut riittävä ja vähäinen

Lue seuraavaksi