1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. penkkarit

Lahti peruu penkkarit ja siirtää vanhojentanssit

Suurien yleisötapahtumien järjestäminen ei ole mahdollista vielä toukokuun alkupuolella.

penkkarit
Lyseon lukion vanhojen tansseissa oli liikettä.
Syksylle siirrettävistä vanhojentansseista on tarkoitus tehdä tällä kertaa abivuoden juhlava alkuhuipentuma. Arkistokuva.Ari Haimakainen/Yle

Lahden kaupunki peruu abiturienttien penkkaripäivän juhlat myös toukokuulta. Lahden lukiokoulutus on alueellisen koronayhteistyöryhmän suositukset kuultuaan todennut, että helmikuulta toukokuulle siirretyt penkkarit perutaan kokonaan ja vanhojentanssit joudutaan jälleen siirtämään.

Koska nykyiset vanhat eli lukion toisen vuoden opiskelijat jatkavat syksyllä lukio-opintojaan, vanhojentanssit siirretään syyslukukauden alkuun.

Lukioiden rehtoreiden mukaan vanhojentansseista tehdään tällä kertaa abivuoden juhlava alkuhuipentuma. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan kevätlukukauden loppuun mennessä.

– Nykyisten abiturienttien penkkarijuhlan suhteen tilanne on kurjempi, koska siirtomahdollisuutta ei enää ole. Nyt vain toivomme, että ylioppilaaksi valmistuville pystytään järjestämään ylioppilasjuhlat kesäkuun 5. päivä, toteaa apulaisrehtori Hanna Luttinen Kannaksen lukiosta kaupungin tiedotteessa.

Lukiojohtaja Heikki Turusen mukaan kevään ylioppilasjuhlajärjestelyistä päätetään toukokuun alussa alueellisen koronayhteistyöryhmän tilannearvion ja suositusten mukaan.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi