1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kansainväliset pakotteet

Valkoinen talo: Biden valmis tapaamaan Putinin uusista Venäjä-pakotteista huolimatta

Venäläiset hakkerit murtautuivat viime vuonna vakoiluoperaatiossa moniin Yhdysvaltain keskeisiin valtiollisiin tietojärjestelmiin.

Kansainväliset pakotteet
USA asettaa lisäpakotteita Venäjälle
USA asettaa lisäpakotteita Venäjälle

Presidentti Joe Biden on yhä valmis tapaamaan presidentti Vladimir Putinin, Valkoisesta talosta kerrotaan. Tapaamista kaavaillaan muualle kuin Yhdysvaltoihin tai Venäjään.

– Kutsu on voimassa, lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hän sanoi, että tapaaminen voisi olla askel kohti tasaisen ja ennakoitavan suhteen kehittämistä ja huomautti, että torstaina asetettujen uusien Venäjä-pakotteiden tarkoitus ei ollut suhteiden kiristäminen.

Yhdysvallat ilmoitti pakotteista vastatoimena venäläisten hakkerien viime vuonna tekemälle massiiviselle kyberiskulle.

Presidentti Bidenin hallinto on nimennyt Venäjän tiedustelun SolarWinds -hakkeroinnin tekijäksi.

– Emme voi antaa vieraan vallan puuttua omiin vaaleihimme ilman rangaistusta. Olen kertonut presidentti Putinille aiemmassa puhelussamme, että voimme mennä pakotteissamme vielä pidemmälle. Jos Venäjä vielä puuttuu Yhdysvaltain demokratiaan, olemme valmiina vastaamaan siihen, Biden puhui Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa torstai-iltana Suomen aikaan.

– Yhdysvallat ei halua konfliktien kierrettä Venäjän kanssa. Haluamme vakaan, ennustettavan suhteen. Jos Venäjä sekaantuu edelleen demokratiaamme, olen valmis ryhtymään vastatoimiin. Se on vastuuni Yhdysvaltain presidenttinä, Biden sanoi.

Yhdysvallat aikoo kieltää amerikkalaispankkeja (siirryt toiseen palveluun)ostamasta venäläisten 14. kesäkuuta jälkeen liikkeelle laskemia joukkovelkakirjoja tai käymästä kauppaa ruplilla.

Kuusi tiedustelupalvelun kanssa yhteistyössä toiminutta venäläistä teknologiayritysta asetettiin pakotelistalle. Krimillä toimivia yrityksiä ja virkamiehiä lisättiin myös pakotelistalle. Samoin karkotetaan kymmenen venäläistä diplomaattia Washingtonista tapauksen vuoksi. Joukossa on epäiltyjä vakoojia.

Biden määräsi pakotteet presidentin asetuksella.

Venäläiset hakkerit murtautuivat viime vuonna vakoiluoperaatiossa moniin Yhdysvaltain keskeisiin valtiollisiin tietojärjestelmiin, kuten valtiovarainministeriön, oikeusministeriön ja puolustusministeriön järjestelmiin.

Lue lisää:

Yhdysvallat karkottaa kymmenen venäläisdiplomaattia – syynä venäläishakkerien massiivinen kyberisku viime vuonna

Venäläiset hakkerit murtautuivat Yhdysvaltojen valtiollisiin järjestelmiin mittavassa operaatiossa – CIA:n entinen johtaja: “Ehkä vahingollisin isku koko Yhdysvaltain kyberhistoriassa”

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi