1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ranska

Ranska tiukensi seksin suojaikärajaa: Jatkossa teko alle 15-vuotiaan kanssa on aina raiskaus

Tähän saakka oikeuden on pitänyt todistaa, että tekoon on liittynyt pakottamista tai väkivaltaa.

Ranska
Ranskan parlamentti joulukuussa 2014.
Ranskan parlamentti hyväksyi lain yksimielisesti. Parlamentin kuva on joulukuulta 2014.Etienne Laurent / EPA

Ranskassa parlamentti on vahvistanut yksimielisesti lain, joka määrittää sukupuoliyhteyden alle 15-vuotiaan lapsen kanssa aina raiskaukseksi.

Rangaistus teosta on enimmillään 20 vuotta vankeutta.

Seksin suojaikäraja on ollut Ranskassa aikaisemminkin 15 vuotta, mutta teko ei ole ollut automaattisesti raiskaus. Tähän saakka oikeuden on pitänyt todistaa, että tekoon on liittynyt pakottamista tai väkivaltaa.

Ranskan lainsäädäntö on poikennut merkittävästi useimmista länsimaista.

Oikeusministeri Éric Dupond-Moretti luonnehti uutta lakia historialliseksi.

– Aikuinen hyväksikäyttäjä ei voi enää väittää, että seksiin olisi ollut suostumus alle 15-vuotiaan kanssa.

Vahvistetussa laissa on pykälä, jonka perusteella seksiä alaikäisen kanssa ei määritellä automaattisesti raiskaukseksi, jos osapuolet ovat molemmat nuoria. Ikäeroksi on määritelty viisi vuotta.

Tällä on haluttu varmistaa, etteivät nuoret seurustelevat parit joutuisi lain kanssa ongelmiin.

Kohutapaukset nopeuttivat lain muuttamista

Vaatimuksia lain muuttamiseksi kiihdytti Ranskassa muun muassa tapaus, jossa 11-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä ollutta 28-vuotiasta miestä ei syytetty raiskauksesta, vaan ainoastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tapaus herätti Ranskassa raivoa. Silti osa parlamentin jäsenistä esitti, että ehdoton suojaikäraja olisi ollut vain 13 vuotta.

Lue lisää: Ranskassa halutaan tiukentaa seksin suojaikärajaa: Keskustelua on kiihdyttänyt kaksi lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta.

Ranskassa on ollut suuntauksena kiristää seksuaalirikoksiin liittyvää lainsäädäntöä. Vuonna 2018 kadulla tapahtuva seksuaalinen häirintä määritettiin Ranskassa rikokseksi.

Suomessa seksin suojaikäraja on 16 vuotta ja kaikenlainen alle 16-vuotiaaseen kohdistuva seksuaalinen kanssakäyminen on rangaistavaa.

Lisää aiheesta:

Ranskalaiset naiset kapinoivat katuhäirintää vastaan – lähentelystä aiotaan jakaa sakkoja

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi