1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Maya Støbakk, 16, palasi kotiin opiskelukaupungistaan, kun korona-aika sekoitti itsenäistymisen: "Kaikki oli juuri loksahtanut paikoilleen"

Tutkija Eriikka Oinonen ei halua nimetä korona-ajan nuoria menetetyksi sukupolveksi.

nuoret
Perjantai-dokkari: Oman elämän piti alkaa
Maya Støbakk muutti pois kotoaan aloittaakseen lähihoitajaopinnot Kurikassa. Koronan vuoksi asiat eivät kuitenkaan menneet toivotulla tavalla. Katso Perjantai-dokkari klikkaamalla kuvaa.

Maya Støbakk, 16, tiesi heti, mitä hän haluaa peruskoulun jälkeen tehdä.

– Minusta tulee joko lääkäri, sairaanhoitaja tai lähihoitaja. Olin kuitenkin varma, että haluan sosiaali- ja terveysalalle, Støbakk kertoo.

Hän istuu sängyllään omassa huoneessaan omakotitalon yläkerrassa. Viistokatossa on sateenkaarilippu ja sen alla Harry Stylesin kehystetty juliste. Støbakk on juuri palannut äitinsä ja isäpuolensa luokse asumaan, takaisin vanhaan huoneeseensa. Sänky, työpöytä ja vaatepino huoneen nurkassa ovat kaikki entisillä paikoillaan.

Opiskelupaikka Kurikassa oli hänelle iso unelma, joka toteutui. Elokuussa 2020 Støbakk pakkasi tavaransa Kangasalta, ja muuttoauto lähti kohti Kurikkaa. Hän oli juuri saanut asuntolapaikan uuden koulunsa yhteydestä.

"Halusin jättää kaiken taakse"

Støbakk oli hakenut opiskelupaikkaa ainoastaan Pohjanmaalta, koska se oli tarpeeksi kaukana Kangasalta.

– Halusin jättää kaiken taakse. Aloittaa alusta sellaisessa paikassa, jossa kukaan ei tunne minua.

Peruskoulun aikana Støbakkia kiusattiin sosiaalisessa mediassa. Tilanne äityi niin pahaksi, että hän kävi koko kahdeksannen luokan toisessa kotimaassaan Norjassa. Hänen isänsä, äitipuolensa ja velipuolensa asuvat siellä.

– Vaikka kiusaaminen tapahtui netissä, tuntui että he kiusasivat minua koulun käytävilläkin. Vaikka he vain katsoivat minua, Støbakk muistelee.

Maya lukee päiväkirjaansa.
Maya Støbakk on ollut kiinnostunut youtubettamisesta jo pitkään: “En kuitenkaan uskalla lähteä seuraamaan sitä unelmaa. Pelkään sitä, mitä muut ajattelevat.”Meri Lantela / Yle

Kurikassa asuntolaan muutto ei sujunut odotusten mukaan. Uusi huonekaveri oli mukava, mutta asuntolan vilske kävi Støbakille liian raskaaksi. Kotona ei ollut mahdollisuutta rauhoittua itsekseen. Hänestä tuntui, että muiden edessä ei voinut olla oma itsensä.

– Minulla on erityisherkkyyttä, ja ylikuormitun helposti. Asuntolassa en saanut ollenkaan omaa tilaa, enkä päässyt palautumaan kuormituksesta.

Lokakuussa Støbakk päätti muuttaa omilleen. Vuokra-asunnon metsästys lähti käyntiin verkkaisesti. Lukukausi oli jo alkanut, ja mitään ei ollut löytyä.

Støbakk alkoi madaltaa odotuksiaan – eivät ne isot ikkunat niin tärkeitä ole, ja vähempikin tila riittää. Kunhan asunto olisi riittävän iso, jotta sinne voi ottaa lemmikin, sillä Støbakk aikoi toteuttaa haaveen omasta kissasta.

Ensimmäiseen omaan kotiin

Oli ihan tavallinen kesäpäivä, kun Støbakk ja hänen äitinsä nousivat kerrostaloasunnon portaita taas yhteen asuntonäyttöön. Støbakk muistaa kuitenkin tuon hetken tarkasti.

– Kun astuin sisään siihen asuntoon, muistan päällimmäisenä kaiken sen valon määrän. Olen aina haaveillut asunnosta, jossa on paljon luonnonvaloa. Näin silmissäni sen, mihin tulee pöytä ja mihin tulee sohva. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Støbakk kuvailee.

Opiskelut olivat lähteneet käyntiin hyvin. Hän oli saanut itselleen mieluisia musiikkiopintoja ja oppimisvaikeuksiinsa erityistä tukea. Matikan kanssa ei tarvinnut pärjätä yksin.

Støbakkista tuntui, että kaikki loksahti paikoilleen.

Nuori nainen istuu sängyllä ja näyttää puhelimesta kuvaa kissastaan.
Perheen tuki ja Lilja-kissan seura auttoivat Maya Støbakkia hankalan ajanjakson aikana.Meri Lantela / Yle

Kunnes koronan toinen aalto iski. Kurikassa siirryttiin hybridiopetukseen. Etäpäiviä oli yksi viidestä. Osa opiskelijoista nukkui tunneilla, Støbakk kertoo nukahtaneensa itsekin. Etänä oli vaikea motivoida itseään opiskelemaan lukuaineita. Aamulla teki mieli jäädä sänkyyn.

Støbakk näki etäopiskelussa myös paljon positiivisia piirteitä. Etäpäivät olivat lähipäiviä rauhallisempia, ja hiljaisuudessa oli parempi keskittyä.

Opiskeluidensa kanssa Støbakk olisikin pärjännyt. Yksinäisyytensä ei. Koronatilanteen takia kaikki ryhmäytyminen jäi pitämättä. Støbakk jäi uuteen kotiin yksin. Asuntolassa toisia nuoria oli liikaa, omassa kodissa hän oli kokonaan vailla seuraa.

– Sain yhden ystävän, mutta hän lähti työharjoitteluun muualle. Minulla ei ollut ketään, kenet kutsua luokseni kylään, Støbakk muistelee.

Koulun jälkeen hän nukkui, katsoi televisiota ja leikki kissansa kanssa. Kaikista päivistä tuli toistensa kaltaisia.

Silloin Støbakkin äiti ja isäpuoli ehdottivat, että hän muuttaisi takaisin kotiin. Maaliskuussa, yhdeksän kuukautta Kurikkaan muuton jälkeen, Støbakk pakkasi tavaransa. Opintojen siirto onnistui Kurikasta Ylöjärvelle. Støbakk halusi Kangasalan sijaan sellaiseen kaupunkiin, jossa hänellä ei ollut vanhoja tuttuja. Ylöjärvi oli tarpeeksi lähellä, jotta hän voisi asua kotona.

– Nyt minulla on vielä kerran mahdollisuus aloittaa alusta. Uskon, että asiat olisivat eri tavalla jos koronaa ei olisi ollut. Mutta en halua miettiä sitä enempää, missä olisin silloin. Jo tapahtuneet asiat eivät tule vaihtumaan toisenlaiseksi, Støbakk sanoo.

Ei menetetty sukupolvi

– Väsymys pitkittyneen tilanteen tuomasta jatkuvasta epävarmuudesta vaivaa ihan kaikkia, riippumatta siitä, ovatko he kärsineet vai hyötyneet etäkoulusta, sanoo sosiologian yliopistonlehtori Eriikka Oinonen.

Oinonen tekee parhaillaan tutkimusta koronasta nuorten sukupolvikokemuksena. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat vuoden 2020 aikana valmistuvat yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat sekä viimeistä luokkaa käyvät lukiolalaiset.

Mayan päiväkirjan sivuja.
Eriikka Oinosen mukaan vanhempien luona asuminen ei estä nuoren itsenäistymistä: "Kyse on siitä, että suhde vanhempiin muuttuu aikuisten väliseksi suhteeksi, vaikka asuttaisiin saman katon alla."Meri Lantela / Yle

Korona-aika on ollut koulutusasteesta riippumatta rankka ajanjakso etenkin niille opiskelijoille, jotka ovat aloittaneet opintonsa poikkeusolojen aikana, Oinonen kertoo. Opiskelusta on jäänyt uupumaan kaikki siihen tavallisesti kuuluva sosiaalinen toiminta.

Oinonen ei halua lähteä arvailemaan, millaisia pidempiaikaisia vaikutuksia poikkeusajalla voi nuorten elämänkulkuun olla.

– Mediassa näkyy jo nyt otsikoita menetetystä sukupolvesta, joka elää nuoruuttaan koronan keskellä. Kun tätä ajatusta toistetaan tarpeeksi, nuori voi alkaa siihen myös uskomaan, Oinonen sanoo.

Maya istuu työpöytänsä ääressä.
“Vanhempien emotionaalinen ja taloudellinen tuki on äärimmäisen tärkeää vielä siinäkin vaiheessa, kun nuori muuttaa pois kotoa”, sanoo Eriikka Oinonen.Meri Lantela / Yle

Oinosen aineistosta on noussut esiin myös se, että monet nuoret, joilla on esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia haasteita, ovat pärjänneet opinnoissaan paremmin kuin ennen. He ovat myös voineet paremmin.

Oinonen ei kuitenkaan osaa vielä arvioida, mikä näiden nuorten tilanne on sitten, kun kouluympäristö palaa takaisin entisen kaltaiseksi.

– Kyse on pitkälti siitä, onnistummeko korona-ajan jälkeen löytämään sellaisia toimintatapoja, joissa huomioisimme kaikki opiskelijat niin, että he voisivat edetä opinnoissaan suhteellisen tasapuolisesti ja sen lisäksi myös voida henkisesti hyvin.

Synkkyyden keskeltä nousee esiin myös selvää toivoa. Ajanjakson vaikeudesta huolimatta moni nuori on huomannut oman sisäisen vahvuutensa.

– Vaikka monilla nuorilla on ollut yksinäistä ja elämä on tuntunut pysähtyneeltä, siitä huolimatta monilla on kokemus, että minä olen pärjännyt ja olen myös kohtuullisen tolkuissani, Oinonen sanoo.

Katso Perjantai-dokkari: Oman elämän piti alkaa Areenasta tästä.

Katso kaikki Perjantai-dokkarit tästä.

Lue myös:

5 nuorta kertoo, mikä ahdistaa – kaiken keskellä on myös toivoa: kasvamassa on sukupolvi, joka puhuu asioista ääneen

Koronasulku iskee pahoin nuoriin, joita rajoitukset ahdistivat jo ennestään: "Todella puuduttavaa olla neljän seinän sisällä"

Lue seuraavaksi