1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vuokra-asunnot

Vuokrien nousu pysähtynyt miltei kaikissa kaupungeissa – kaksioita vuokrataan vähemmän, kun etätyöahtaudesta halutaan isompiin asuntoihin

Tuoreen markkinakatsauksen mukaan vuokralaisten saaminen asuntoihin on pitkittynyt ja opiskelijakaupungeissa asuntoja on jäänyt tyhjilleen.

vuokra-asunnot
Kerrostaloja Jyväskylän Kankaan asuinalueella.
Uusia asuntoja omistukseen ja vuokralle on rakennettu nopeasti useissa kaupungeissa, muun muassa Jyväskylässä. Niko Mannonen / Yle

Jo ennen koronaa uusien asuntojen hinnat alkoivat eriytyä eri kokoisissa kaupungeissa.

Korona-ajan yllätys on, että eriytyminen näkyy nyt myös vuokrissa. Suurissa kaupungeissa vuokrakehitys on jonkin verran hidastunut, mutta monissa keskisuurissa ja pienissä kaupungeissa se on käytännössä pysähtynyt.

– Vuokrat eivät ole nousseet viimeisen vuoden aikana esimerkiksi Lahdessa, Jyväskylässä, Joensuussa, Seinäjoella ja Porissa, kertoo ekonomisti Sakari Rokkanen Suomen Vuokranantajat ry:stä.

Suomen Vuokranantajat ry ja Vuokraovi.com ovat vastikään julkaisseet katsauksen, jossa eritellään 26 kaupungin vuokramarkkinoiden kehitystä.

Ekonomisti Sakari Rokkanen poseeraa kameralle.
Sakari Rokkanen analysoi työkseen vuokra-asuntomarkkinoita.Mikko Wivolin

Vuokrien nousu alkoi hiipua jo ennen korona-aikaa, kun rakentaminen kiihtyi voimakkaasti etenkin suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa. Asuntojen nopea lisääntyminen on pitkittänyt vuokralaisten löytämistä. Vuokraajilla puolestaan on ollut mistä valita.

Poikkeuksellisesti pääkaupunkiseudulla ja Helsingissäkin vuokralaisten saanti asuntoihin on kestänyt pidempään kuin tavallisesti. Keskisuurissa kaupungeissa, kuten Jyväskylässä, yksiöön on voinut joutua etsimään vuokralaista yli kuukauden päivät.

Yksityistä vuokravälitysyhtiötä johtava Tero Tupamäki vahvistaa markkinakatsauksen havainnot.

– Asunnon kunto vaikuttaa huomattavasti siihen, kuinka nopeasti se menee vuokralle. Onkin todella haastavaa, jos asunto ei kuukauden sisällä mene vuokralle.

Opiskelijakaupungeissa enemmän tyhjiä asuntoja

Jyväskyläläinen asuntosijoittaja Johanna Pietilä on pannut merkille korona-ajan aiheuttaman häiriön opiskelijakaupungin vuokramarkkinoihin. Johannalla on yhdessä miehensä Roopen kanssa vuokrattavana kymmeniä asuntoja.

– Kolmannes Jyväskylän väestöstä on opiskelijoita ja tietysti vuokra-asuntoja menee paljon opiskelijoille. Kun on jääty etäopetukseen kotipaikkakunnille, niin totta kai se näkyy markkinassa.

Jyväskylässä vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut hurjasti. Esimerkiksi Vuokraovi.comissa oli vuoden 2015 lopussa vuokrattavana 500 asuntoa. Viime joulukuussa niitä oli jo 1 400.

Tero Tupamäki Rentsi Vuokravälitys Oy:stä myöntää, että tälläkin hetkellä Jyväskylässä tarjontaa riittää ja tyhjiä asuntoja löytyy.

Kiinteistönvälittäjä Tero Tupamäki katselee maisemaa sijoitusasuntonsa ikkunasta.
Tero Tupamäen mukaan parhaiten menevät vuokralle modernit asunnot hyvällä sijainnilla. Niko Mannonen / Yle

Sakari Rokkasen mukaan vuokra-asuntotarjonnan kasvu kertoo myös asuntomarkkinan toimivuudesta, vaikka tarjonta on ainakin hetkellisesti ylittänyt kysynnän.

– Sijoittajat ovat ostaneet asuntoja ja tarjonneet niitä vuokralle, kun on nähty, että vuokra-asunnoille on kova kysyntä.

Asuntoihin harkiten sijoittava Johanna Pietilä ei ole huolissaan markkinoiden notkahduksesta, vaikka rakentamistahti on ollut ehkä liian ripeää.

– Toisaalta asunnot ovat tähänkin asti aina löytäneet asujansa. Jos katsoo pitkällä aikaperspektiivillä, niin asuntosijoittaminen on aika loivaliikkeistä ja vakaata sijoittamista.

Korona-ajan säästöillä ostetaan ja vuokrataan isompia asuntoja

Asuntokaupan odotettua nopeamalle virkoamiselle 2020 kevään jälkeen löytyy yllättävä syy: suomalaisten säästäminen korona-aikana.

– Rajoitusten vuoksi ei voitu lähteä ulkomaille tai ravintolaillallisille vanhaan tapaan. Niinpä viime vuoden lopulla säästöjä on purkautunut asuntomarkkinoille eli lähdettiin ostamaan ja vuokraamaan ennen kaikkea vähän isompia asuntoja, Sakari Rokkanen kertoo.

Kolmioita ja isompia vuokra-asuntoja on etsitty aiempia vuosia enemmän. Se puolestaan on jonkin verran vaikeuttanut kaksioiden vuokrausta.

– Meillä on tarjolla myös perheasuntoja ja niitä kysytään enemmän. Haetaan enemmän tilaa ja halutaan vähän kauemmaksi keskustasta, arvioi Johanna Pietilä

– Jos molemmat perheenjäsenet työskentelevät kotona ja on vielä lapsiakin, niin kaksio voi muuttua etätyöaikana pieneksi ja hankalaksi asumismuodoksi, pohtii Rokkanen.

Kahden hengen kotitaloudella on pienempi taloudellinen kynnys muuttaa kolmioon kuin yksin asuvalla yksiöstä kaksioon.

Kiinteistönvälittäjä Johanna Pietilä nojaa seinään kotitalonsa kulmalla.
Johanna Pietilä tunnustautuu harkitsevaksi asuntosijoittajaksi, eikä säikähdä lyhyitä kausivaihteluita.Niko Mannonen / Yle

Kuopio ja Kouvola asuntosijoittamisen ääripäinä

Viime syksyn asuntosijoituskaupunkien suosituin kohde oli Kuopio ja perää piti Kouvola. Pellervon taloustutkimuskeskus ja Suomen Vuokranantajat listaavat vuosittain parhaat kaupungit asuntosijoittamisen näkökulmasta. Seuraava ranking-lista julkaistaan heinäkuussa.

Kuopiossa yksiöiden kysyntä on edelleen pysynyt vahvana, toisin kuin monissa muissa keskisuurissa kaupungeissa. Kuopiossa yksiöitä on suhteellisen vähän ja se pitää yksiömarkkinaa aktiivisena.

Kouvola puolestaan menettää asukkaitaan ja samalla vuokralaisia, jolloin asuntojen arvo saattaa laskea. Vuokralaisen kannalta tästä on taloudellista hyötyä, sillä markkinakatsauksen mukaan vuokria ei ole monin paikoin korotettu normaaliin tahtiin.

Sakari Rokkanen muistuttaa, että Kouvolassakin asuntosijoittaja voi menestyä, kun tiedostaa riskit ja tunnistaa halutuimmat sijainnit.

Markkinakatsauksen levottomuudesta huolimatta analyytikko Rokkanen rauhoittelee asuntosijoittajia koronapaniikista. Tällä hetkellä on vuokraajien markkinat ja koronan sijasta on oltava huolissaan verotusuudistuksesta, jolla pyritään suitsimaan ylivelkaantumista.

– Verotukseen liittyvät selvitykset ovat tällä hetkellä asuntosijoittajien suuri huoli. Koronasta toipuvassa Suomessa vuokramarkkinoille toisi vakautta, jos verotusnäkymät olisivat kirkkaat ja selvät.

Tero Tupamäen sijoitusasunnon keittiö.
Tero Tupamäki löysi vuokralaisen alle viikossa 24 neliön moderniin yksiöön Jyväskylän Kankaalla. Niko Mannonen / Yle
Lue seuraavaksi