1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Roskien poltto työllisti pelastuslaitoksia lauantaina

Roskien poltosta karanneet tulipalot pitivät pelastuslaitokset kiireisinä pohjalaismaakunnissa.

tulipalot
Brasa i en gammal skottkärra.
Tuli karkaa helposti ja nopeasti kuivaan maastoon.Yle/Carina Ahlskog

Lämmin sää ja pihansiivoamisinto ovat vaarallinen yhdistelmä. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla on jouduttu sammuttamaan palonpoikasia esimerkiksi Kristiinankaupungissa Långvikintiellä ja Lapualla Rantamäenkujalla. Molemmissa selvittiin alkusammutuksella, eikä palo päässyt karkaamaan laajalle alueelle.

Uhkaavin tilanne oli Teuvalla. Takanevantiellä tuli pääsi karkuun roskien poltosta ja levisi noin hehtaarin alueelle. Palo tuhosi edetessään myös kaksi ulkorakennusta.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta muistutetaankin ihmisiä roskienpolton ja kulotuksen vaaroista.

Pelastuslaitokset ovat valmiudessa, koska pohjalaismaakuntiin on luvassa myös huomenna lämmintä säätä. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan maakuntaan astuu voimaan sunnuntaina 18.4. ruohikkopalovaroitus.

Lue seuraavaksi