1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tšekki

Tšekki karkottaa 18 vakoojiksi epäiltyä Venäjän suurlähetystön työntekijää – syyttää Venäjää ammusvaraston räjähdyksestä

Tšekki epäilee Venäjän sekaantuneen vuonna 2014 tapahtuneeseen räjähdykseen ammusvarastossaan, joka median mukaan kytkeytyi Ukrainan asetoimituksiin.

Tšekki
Andrej Babis
Tšekin pääministeri Andrej Babiš kuvattuna Saksassa kesällä 2019.Filip Singer / EPA

Tšekki ilmoitti lauantaina karkottavansa 18 Venäjän suurlähetystön työntekijää.

Pääministeri Andrej Babišin mukaan tšekkiläiset tiedusteluviranomaiset ovat tunnistaneet suurlähetystön työntekijät Venäjän tiedustelupalvelujen virkailijoiksi.

Babiš sanoi, että tšekkiläisillä viranomaisilla on selkeitä todisteita siitä, että Venäjän tiedustelu oli sekaantunut Tšekin asevoimien ammusvarastolla vuonna 2014 tapahtuneeseen suureen räjähdykseen.

– On perusteltua epäillä, että Venäjän tiedustelupalvelu GRU:n upseerit yksiköstä 29155 olivat osallisia räjähdykseen ammusvarastolla Vrběticen alueella, Babiš sanoi televisioidussa tiedotustilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ammusvarasto kytkeytyi Tšekin median (siirryt toiseen palveluun) mukaan (siirryt toiseen palveluun) asetoimituksiin Ukrainaan (siirryt toiseen palveluun). Varasto oli vuokrattu yksityisille yrityksille, ja yksi yrityksistä liittyi asetoimituksiin Ukrainaan.

Babiš kertoi saaneensa tietoja asiasta perjantaina. Hän ei selittänyt, miksi tietojen saamiseen oli mennyt vuosia.

Sunnuntaina ulkoministeri Jan Hamáček kertoi Twitterissä ohjeistaneensa Tšekin suurlähettiläitä Nato- ja EU-maissa tiedottamaan liittolaisia asiasta. Ulkoministeri itse aikoo ottaa asian puheeksi maanantaina EU:n ulkoministerikokouksessa.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Vrběticen ammusvarastolla tapahtui useita räjähdyksiä 16. lokakuuta 2014. Räjähdyksessä kuoli kaksi yksityisen yrityksen työntekijää.

Kaksi vuorokautta aikaa lähteä maasta

Hamáčekin mukaan karkotettavat on tunnistettu Venäjän tiedustelupalvelujen SVR:n ja GRU:n työntekijöiksi. Hamáček sanoi, että karkotettavien pitää poistua maasta 48 tunnin sisällä.

Hamáček sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan olevansa pahoillaan siitä, että välikohtaus vahingoittaa Tšekin ja Venäjän välisiä suhteita.

– Olemme samanlaisessa tilanteessa kuin Britannia vuonna 2018 Salisburyn myrkysyrityksen jälkeen, Hamáček sanoi AFP:n mukaan.

Hän viittasi tapaukseen, jossa entinen Venäjän kaksoisagentti Sergei Skripal selvisi myrkytysyrityksestä. Venäjä kiisti osallisuutensa Skripalin tapaukseen, jonka seurauksena noin 300 diplomaattia lähettiin kotimaihinsa.

Saman yhtäläisyyden tapausten välillä veti myös sunnuntaina Britannian ulkoministeri Dominic Raab, joka lupasi Twitterissä maaltaan kaiken tuen asiassa Tšekille.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Tšekki on sotilasliitto Naton jäsen. Yhdysvallat asetti Venäjälle uusia pakotteita torstaina ja karkotti kymmenen venäläisdiplomaattia.

Venäjä kiistää – Rosatomin aikeet kärsivät

Venäjän liittoneuvoston kansainvälisten asioiden komitean varapuhemies Vladimir Džabarov sanoi Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle Tassille (siirryt toiseen palveluun), että kyseessä on keksitty syytös, jolla tuetaan Yhdysvaltain toimia.

– Se on keksittyä hölynpölyä, Džabarov sanoi.

– Naurettavaa, Miksi me räjäyttäisimme mitään Tšekissä?

Džabarov sanoi Venäjän valtion uutistoimistolle Tassille, että Venäjä tulee vastaamaan karkotuksiin samankaltaisesti.

– Vastaus tulee olemaan asianmukainen, Džabarov sanoi.

Venäjän ulkoministeriön edustaja Marija Zaharova sanoi, että Tšekki tietää, mitä karkotuksista seuraa.

– Praha tietää hyvin, mitä vastaavista tempuista seuraa, Zaharova sanoi Tassin mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Tapaus on takaisku Venäjän ydinvoimayhtiölle Rosatomille, joka on tavoitellut urakkaa uuden ydinvoimalan rakentamisesta Tšekkiin.

Tšekin teollisuusministeri Karel Havlíček piti sunnuntaina hyvin epätodennäköisenä, että Rosatom osallistui uuden voimalan rakentamiseen.

Juttua ja otsikkoa päivitetty tuorein tiedoin 18.4. klo 11.42. Korjattu 18.4. kello 11.59 Džabarovin sukunimi.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, Tass

Lue seuraavaksi