1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

VTV:n pääjohtajan virasta pidätetty Tytti Yli-Viikari – "Tiedän, etten ole syyllistynyt virkarikoksiin"

Tytti Yli-Viikari kertoo katuvansa sitä, ettei lähtenyt aiemmin oikomaan julkisuuteen nousseita epäilyjä.

Kotimaan uutiset
Tytti Yli-Viikari, Tommy Hellsten ja Sami Sillanpää
Tytti Yli-Viikari, Tommy Hellsten ja Sami Sillanpää

Valtiontalouden tarkastusviraston virastaan pidätetty pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kommentoi medialle ensimmäistä kertaa julkisuuteen nousseita väärinkäytösepäilyjä.

– Tähän tilanteeseen rauhallisuutta tuo se, että tiedän, etten ole syyllistynyt virkarikoksiin, Yli-Viikari kommentoi Arto Nybergin haastattelussa.

Yli-Viikari sanoo, että hän luottaa siihen, että Suomessa asiat selvitetään.

Hän kertoo saaneensa pitkäkestoiseksi julkisuusmyrskyksi kuvailemassaan tilanteessa paljon palautetta kansalaisilta. Palautteissa on oltu huolissaan siitä, miten valtion varoja on käytetty.

Yli-Viikari haluaa nyt oikoa väärinkäsityksiä.

– On esitetty väitteitä, että olisin käyttänyt henkilökohtaisiin menoihin veronmaksajien rahoja. Se ei pidä paikkaansa, Yli-Viikari sanoo.

Valokuvaus-, meikki- ja matkakulut ovat Yli-Viikarin mukaan liittyneet työhön liittyviin kuluihin.

Yli-Viikarin mukaan hänen olisi pitänyt tulla aiemmin esille kertomaan asioista.

– Mokani on se, etten ole lähtenyt oikomaan tarpeeksi ajoissa puutteellisia ja vihjailevia viestejä, jotka nyt viraston hyvän työn päälle antavat epäilyksen varjon.

Yli-Viikari kiistää syyllistyneensä virkarikoksiin

Eduskunnan kansliatoimikunta pidätti Yli-Viikarin virasta keskusrikospoliisin (KRP) rikostutkinnan ajaksi huhtikuun alussa.

Epäillyt teot liittyvät virkamiehen palkanmaksuun ilman työvelvoitetta sekä työmatkojen lentopisteiden käyttöön.

– Ne ovat molemmat asioita, joissa en ole syyllistynyt virkarikoksiin, Yli-Viikari sanoo.

– Niihin liittyy paljon vihjailuja ja mielikuvia, jotka antavat sellaisen kuvan minusta, jota en itse tunnista, hän jatkaa.

Yli-Viikarin mukaan tilanne esimerkiksi lentopisteiden osalta on epäselvä. Yli-Viikarin mukaan lentoyhtiöiden järjestelmä ei pelaa yhteen niiden vaatimusten kanssa, joita valtiolla virkamiesten matkustamiseen liittyy. Asiaa pitäisi Yli-Viikarin mukaan muuttaa.

– Lentopisteitä ei tule hyödyntää henkilökohtaisessa käytössä, Yli-Viikari painotti haastattelussa.

Hän myös toisti haastattelussa aiemmin sanomansa siitä, ettei esitutkinta heikennä hänen edellytyksiään toimia virassa.

Yli-Viikari on kertonut omassa selvityksessään kansliatoimikunnalle, että hänen käsityksensä mukaan virasta pidättämisen menettelyn aloittamisen tosiasialliset syyt ja perusteet ovat asian pitkään jatkunut käsittely julkisuudessa, kansalaispalaute ja median paine.

Yli-Viikarin mukaan hän ei ole väittänyt median jahdanneen häntä.

– Eduskunnassa oli sellainen ajatus, ihan lehtitietojenkin pohjalta, että nämä asiat eivät anna juridisia perusteita virasta pidättämisen prosessiin, niin jotain tapahtui. Minun tulkintani on, että median paine ja kansalaispaine loivat sellaisen kehyksen, jossa itse asiassa nähtiinkin, että nämä samat asiat antoivat pohjan virasta pidättämiselle.

Yli-Viikari toteaa, että tarkastusviraston pääjohtajan paikassa pitää sietää painetta.

– Kyseessä on riippumaton tehtävä ja tästä tehtävästä ei voi luopua, koska silloin loisi ennakkotapauksen tuleville pääjohtajille. Jos ministeri tai kansliapäällikkö soittaa, ei ole tyytyväinen tarkastustuloksiin, ei voi lähteä puntti lähteä vipattamaan.

"Kohtuuton pyörremyrsky"

Rikosepäilyjen lisäksi keskustelua ovat herättäneet VTV:n tarkastustoiminnan rapautuminen sekä Yli-Viikarin kalliit virkamatkat.

– Ymmärrän, että voi tuntua erikoiselta, että tarkastusvirasto olisi tällainen kansainvälinen toimija. Olen ollut samaan aikaan alan kattojärjestössä luottamustehtävässä. Siihen littyy paljon kokouksia ja vaikuttamista globaalisti. Meidän alan yhteisössä on se piirre, kaikki nämä kulut katetaan kyseisen viraston omasta budjetista, Yli-Viikari totesi haastattelussa.

VTV:n on arvosteltu muuttuneen vallan vahtikoirasta konsulttikumppaniksi.

– Emme ole muuttaneet tarkoitusta, miksi olemme olemassa. Kun minut nimettiin tähän tehtävään, johtajuusagenda oli täysin selvä. Tarkoitus oli uudistaa virastoa, ottaa hyödyt digitalisaatiosta ja antaa sellaista tietoa valiokunnille, joka palvelee muuttuneita tietotarpeita, joita eduskunnalla on.

Yli-Viikarin mukaan maailma muuttuu ja myös tarkastusalalla on menossa murros. Työmenetelmät ja se, mihin työ kohdistuu on muuttunut paljon.

– Tsaarin aikainen virasto, sen täytyy muuttua ajan myötä. Täytyy ymmärtää, mitkä ovat nyt ne tehtävät ja keinot, joilla voidaan vaikuttaa yhteiskuntaan.

Yli-Viikari on harmissaan siitä, millaisen kolauksen VTV:n maine on saanut.

– Olen halunnut tässä tehtävässä tuoda hyvää virastolle ja henkilöstölle, joka kanssani on uudistusta tehnyt. Tuntuu täysin kohtuuttomalta, että tärkeää työtä tekevät ihmiset ovat nyt saaneet osansa täysin kohtuuttomasta pyörremyrskystä.

Lisää aiheesta:

Oikeus myönsi lisäaikaa Valtiontalouden tarkastusvirastoa koskevaan rikostutkintaan – osa rikosnimikkeistä oli vähällä vanhentua

Yle selvitti: VTV muuttui vahtikoirasta konsulttikumppaniksi, kun se alkoi kysellä vahdittaviensa toiveita

Lue seuraavaksi