1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarajoitukset

Keski-Suomi pohtii tänään koronarajoitusten keventämistä, ensimmäisenä harkitaan etäopetuksesta luopumista

Viime viikolla ennakoitiin, että Keski-Suomessa saatetaan tällä viikolla ainakin osittain palata epidemian perustasolle.

Toinen aste on etäopetuksessa koronaepidemian takia. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Keski-Suomessa pohditaan tänään koronarajoitusten mahdollista keventämistä epidemiatilanteen helpotettua huomattavasti viime viikkojen aikana.

Jyväskylän vastuulääkäri Ilkka Käsmä kertoi viime viikolla, että Jyväskylässä ensimmäisenä harkinnassa ovat toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetuksesta luopuminen, ulkoliikunnan ja aikuisten liikuntaharrastusten rajoitusten keventäminen ja yksityistilaisuuksia koskevan kuuden henkilön kokoontumisrajoitussuosituksen lieventäminen.

Joka tapauksessa ravintoloiden täyssulku asiakkailta päättyi eilen sunnuntaina ja ravintolat saavat jälleen ottaa asiakkaita. Aukioloaikoja ja asiakkaiden määrää säädellään kuitenkin yhä tiukasti.

Alkoholin tarjoiluun painottuvat ravintolat saavat olla auki iltakuuteen ja ruokaravintolat iltaseitsemään. Anniskeluravintoloissa saa täyttää kolmanneksen asiakaspaikoissa ja ruokaravintoloissa puolet.

Lisäksi laulaminen ja tanssiminen on ravintoloissa toistaiseksi kielletty.