1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ammattikorkeakoulut

Ammattikorkeakouluihin tunkua, etenkin ylemmän tutkinnon opiskelijoiden määrä kasvoi

Suoritettujen ammattikorkeakoulututkintojen määrä pysyi vuonna 2020 edellisvuoden tasolla, vajaassa 25 000:ssa.

ammattikorkeakoulut
Metropolian Myllypuron toimipisteen sisäpihalla pääsykokeisiin tulijoita.
Metropolia-ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin Helsingin Myllypurossa oli tunkua kesällä 2020.Nella Nuora / Yle

Ammattikorkeakoulujen opiskelijamäärä kasvoi viime vuonna, ilmenee Tilastokeskuksen koulutustilastosta (siirryt toiseen palveluun).

Ammattikorkeakoulun tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli viime vuonna liki 133 000 opiskelijaa. Määrä oli neljä prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijamäärä oli noussut vuodessa enemmän, runsaan kymmeneksen. Ylempään tutkintoon opiskeli viime vuonna 16 000 henkilöä.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijoissa oli viime vuonna enemmän naisia kuin miehiä. Ylemmän tutkinnon opiskelijoista naisia oli kaksi kolmasosaa.

Suoritettujen ammattikorkeakoulututkintojen määrä pysyi vuonna 2020 edellisvuoden tasolla, vajaassa 25 000:ssa. Ylemmän tutkinnon suorittaneiden määrä kuitenkin nousi.

Lue seuraavaksi