1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mopot

Kotkan nuoriso saa luvallisen paikan "parkittamiseen" – ensin on kokoonnuttava siivoustalkoisiin

Autoilla ja mopoilla kokoontuvasta nuorisosta on ollut häiriötä Kotkassa. Nyt nuorille on löytymässä oma paikka.

Kotkan autoilevalle ja mopoilevalle nuorisolle on järjestymässä luvallinen paikka kokoontumisiin.

Henri Herranen on neuvotellut Jumalniemen RTV:n myymäläpäällikön ja kiinteistön omistajan kanssa ehdoista, joilla parkkipaikkaa saisi jatkossa käyttää "parkittamiseen".

Parkittamisella tarkoitetaan paikkoja, johon nuoret kerääntyvät viettämään aikaa ja ajelemaan.

Nuoret ovat käyttäneet kokoontumisiin Motonetin ja Starkin aluetta. Tästä on aiheutunut häiriötä, minkä vuoksi alueelle on asetettu yöaikainen ajokielto.

– Nuoret ajetaan pois kaikkialta. Halusin olla tällainen välihenkilö nuorten ja aikuisten välillä, koska jossakin heidänkin on saatava olla, perustelee Henri Herranen aikaansaannostaan.

Herranen kiittelee RTV:n ymmärtäväistä suhtautumista.

Nuoret on kutsuttu tänään maanantaina kello 18.00 alkaen siivoamaan koko RTV:n piha-alueet puhtaaksi roskista. Lisäksi myös läheisen K-raudan piha-alue siivotaan, koska roskia on kantaunut myös sinne.

Jatkossa kokoontumisista ei saa aiheutua ylimääräistä roskaamista. Parkkialueella ei myöskään saa oleskella liikkeen aukioloaikoina. Kokoontumisen ehtona on sääntöjen noudattaminen. Tarkemmista pelisäännöistä sovitaan illalla, mikäli nuoret saapuvat talkoisiin.

Lue lisää: Nuoret kyllästyivät siihen, että heidät ajettiin aina pois – rallittavat nyt pientä saarta ympäri meren jäällä: "On edes hetken joku paikka"

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.