1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Pääseekö kesätapahtumiin koronapassin avulla? Tässä neljä kysymystä, jotka pitää vielä ratkaista

Koronapassin käyttöä muuallakin kuin rajaliikenteessä selvitetään parhaillaan.

koronavirus
Mikael Gabriel, Aura Fest
Yleisöä Turun Aura Festissä viime kesänä.Jussi Mankkinen / Yle

Koronapassin käytöstä on toivottu ratkaisua siihen, että Suomessa voisi alkaa jälleen järjestää tapahtumia kymmenilletuhansille ihmisille. Asiaan liittyy kuitenkin juridisia ja lääketieteellisiä haasteita, joita parhaillaan selvitetään.

Yle kysyi koronapassista tarkemmin STM:n ylilääkäriltä Paula Tiittalalta, joka antoi vastaukset sähköpostitse.

1. Tullaanko mahdollista koronapassia käyttämään esimerkiksi tapahtumiin osallistuessa vai koskeeko se pelkästään matkustamista?

– Suomessa valmistellaan koronatodistusta, jonka voisi esittää Omakanta-palvelun kautta saadusta covid-19-rokotuksesta, testistä tai parantuneesta taudista. Euroopan komissio valmistelee asetusta digitaalisesta vihreästä todistuksessa, jossa määritellään se, millaisia tietoja eri maiden koronatodistusten tulisi sisältää, jotta ne olisivat yhteensopivia keskenään. EU:n vihreän todistuksen tarkoituksena on helpottaa rajat ylittävää liikennettä.

– Asetuksen mukaan kukin jäsenmaa päättää itse, mitä todistuksia se edellyttää maahan saapuvilta henkilöiltä. Tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukset matkailijoiden testausta ja omaehtoista karanteenia koskien ovat samat rokotetuille ja rokottamattomille henkilöille. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää paraikaa mahdollisuuksia ja haasteita liittyen koronatodistuksen käyttöön Suomessa muissa tilanteessa kuin rajan ylittämiseen liittyen.

2. Millä edellytyksin koronapassin voisi saada? Ulkomailla on käytössä 24 tunnin koronapassi, jonka saa negatiivisen testituloksen jälkeen. Miksei Suomessakin voitaisi ottaa käyttöön tällaista käytäntöä?

– Todistuksen voi saada maksutta jokainen, joka on saanut rokotuksen, käynyt testissä tai parantunut taudista, sen jälkeen kun todistuksen saamisen edellytyksenä oleva teknologia on otettu käyttöön Suomessa.

– Rokotustodistuksen arvioidaan otettavan käyttöön toukokuussa, testitodistukset elokuun alkuun mennessä. Halutessaan henkilö voi jo tällä hetkellä saada todistuksen pyynnöstä terveyspalveluiden tuottajalta, mutta todistuksesta voidaan periä maksu eikä se ole vielä yhteensopiva EU:n vihreän todistuksen määrittelyn kanssa. Testitodistuksen käyttökohteiden osalta selvitykset ovat kesken.

3. Voisivatko pikatestit olla ratkaisu? Ovatko ne luotettavia?

– Pikatestit ovat ensisijaisesti koronavirusta osoittavia antigeenitestejä tai virusta vastaan muodostuneita vasta-aineita osoittavia testejä. Vasta-ainetestit eivät kuitenkaan sovellu akuutin taudin toteamiseen. Pikatestin vastaus voidaan saada 15-30 minuutissa. Kaikilla laboratorioteisteillä, niin myös pika-antigeenitesteillä, on omat käyttömahdollisuutensa ja -rajoituksensa. Pika-antigeenitestit soveltuvat erityisen hyvin tilanteisiin, joissa vastaus tarvitaan nopeasti.

4. Kuinka kauan koronapassin valmistelussa kestää, ehtiikö se pelastaa edes osan kesän tapahtumista?

– Viittaan kohtaan kaksi. Todistusteknologian lisäksi keskeistä on arvioida mitä lääketieteellistä ja epidemiologista hyötyä eri todistuksia esittämällä saadaan erityisesti tartuttavuuden vähenemisen näkökulmasta.

Lisää aihepiiristä:

Suomessa suunnitellaan pikatestejä yleisötapahtumiin – ulkomailla ollaan pidemmällä ja sinne voi kadota myös suomalaisyleisöä

EU: Matkustamista helpottava koronapassi tavoitteena ottaa käyttöön jo kesäkuussa

Lue seuraavaksi