1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ukraina

EU:n ulkoministerit osoittivat kokouksessa tukensa Ukrainalle ja vaativat Venäjää liennyttämään jännitteitä

EU:n ulkopoliittisen edustajan Josep Borrellin mukaan Venäjä on siirtänyt yli 150 000 sotilasta Ukrainan rajalle ja Krimille.

Ukraina
Ukrainalaissotilas kävelee juoksuhaudassa Avdiivkan alueella Donetskissa.
Ukrainan konflikti oli EU:n ulkoministerikokouksen keskeinen aihe. Ukrainalaissotilas partioi juoksuhaudassa Avdiivkan alueella Donetskissa 5. huhtikuuta.AFP

EU-maat osoittivat ulkoministerikokouksessa tukensa Ukrainalle, joka on joutunut kärsimään viime viikkoina Venäjän uhittelusta. Myös Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba osallistui videoyhteyden välityksellä järjestettyyn kokoukseen.

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi kokouksen jälkeen, että Venäjän toiminta tuomittiin useimmissa kokouksen puheenvuoroissa.

Venäjä on lisännyt merkittävästi joukkojensa määrää Ukrainan rajalla ja Krimin niemimaalla.

– Ei tällaista pitäisi tapahtua Euroopassa 2020-luvulla. Ei anneta tietoja joukkojen tarkoitusperistä ja siitä, ovatko ne suorittamassa jotain operaatiota, Haavisto sanoi.

Videoanalyysi: Miksi Ukrainassa on kriisi, jääkö Ukraina idän ja lännen väliin?

"Venäjällä on päävastuu"

Haavisto totesi, että Venäjällä on päävastuu tilanteesta ja Venäjä voi jännitteitä liennyttää. Ukrainan ulkoministeri Kuleba pyysi EU-maita välittämään näkemyksensä tilanteesta suoraan Venäjälle.

Haavisto painotti sitä, että EU-maiden on ilmaistava selkeästi kantansa Venäjän joukkojen lisäämisestä. Välikohtauksia on rajalla ollut aikaisempaa enemmän.

– Kun puhutaan isoista joukkojen siirrosta, niin sehän antaa mahdollisuuden spekuloida millaista toimintaa tahansa. Sen takia on erittäin tärkeää, että viesti Venäjälle on yhtenäinen kansainväliseltä yhteisöltä ja Euroopan unionilta. Mitään uutta eskalaatiota ei raja-alueella eikä Krimillä haluta nähdä.

Haavisto painotti, että Venäjän on palattava neuvotteluihin.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell sanoi kokouksen jälkeen, että Venäjä on siirtänyt Ukrainan rajalle ja Krimille yli 150 000 sotilasta.

Borrell totesi, että kriisin kiihtymisen riski on ilmeinen.

Kuvassa EU:n ulkoopoliittinen edustaja Josep Borrell.

Navalnyin tilanne huolestutti ministereitä

Haavisto piti hyvin myönteisenä kesken kokouksen tullutta uutista, jonka mukaan oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyi oli siirretty Venäjällä vankilan sairaalaan.

Haavisto totesi viikonloppuna selvinneen, että syömälakossa olevan Navalnyin terveystilanne oli heikentynyt nopeasti.

– Kysymys voi olla tunneista eikä päivistä. Hänelle voi tulla vakavia komplikaatioita. Tuntuu epäinhimilliseltä, että Navalnyin terveys asetetaan alttiiksi. Ei häntä ole tuomittu kuolemaan.

Myös Valko-Venäjä ja Tšekin tapaus esillä kokouksessa

Suomi otti kokouksessa esille myös Valko-Venäjän tilanteen. Valko-Venäjä ei ole vastannut myönteisesti EU esittämään dialogiin opposition kanssa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on tarjoutunut vierailemaan Minskissä, mutta Valko-Venäjä ei ole tätä hyväksynyt.

Ulkoministerit keskustelivat myös Tšekissä paljastuneesta välikohtauksesta, jonka seurauksena maa karkoittaa 18 Venäjän suurlähetystön työntekijää. Tšekki epäilee karkotettujen olevan Venäjän tiedustelupalvelujen virkailijoita.

Tšekki epäilee, että Venäjän tiedustelu sekaantui Tšekin asevoimien ammusvarastolla vuonna 2014 tapahtuneeseen suureen räjähdykseen. Venäjä vastasi karkottamalla 20 tšekkiläistä diplomaattia.

Euroopan ulkopuolisista asioista esillä kokouksessa oli Etiopian Tigrayn alueen kriisi. Noin kaksi viikkoa sitten Etiopiassa vieraillut Haavisto alusti kokouksessa Tigrayn tilanteesta.

EU on vaatinut muun muassa rajoittamatonta humanitaaristen avustusten päästämistä Tigrayhin, ihmisoikeusloukkausten selvittämistä ja vihollisuuksien lopettamista.

Haavisto sanoi, että Tigrayssa on valtavasti pakolaisia. Alueella on käynnissä etnisyyteen perustuva karkottaminen.

Lisää aiheesta:

Baltian maiden ulkoministerit osoittivat Kiovassa tukensa Ukrainalle: Vaativat Venäjää lopettamaan uhittelun

"He valmistautuvat suurhyökkäykseen", uskoo venäläisiä kiikaroiva ukrainalaissotilas – Lue Ylen raportti Itä-Ukrainan konfliktin etulinjasta

Jännitys Venäjän joukkojenkeskityksistä Ukrainan tuntumaan jatkuu – Pelottelua vai valmistautumista hyökkäysoperaatioon?

Lue seuraavaksi