1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Stora Enso

Analyysi: Paperiteollisuuden kuolinkouristukset jatkuvat – koneet on ajettu loppuun ja markkinat sulavat alta

Suomi saattaa elää metsästä jatkossakin, mutta paperiteollisuuden merkitys hiipuu hiipumistaan metsäjättien virheiden takia, arvioi taloustoimittaja Jari Järvinen.

Stora Enso
Ilmakuva Stora Enson Kemin Veitsiluodon tehtailta.
Stora Enso ilmoitti tiistaina sulkevansa Veitsiluodon tehtaan Kemissä.Juuso Stoor / Yle

Stora Enson Veitsiluodon ja Kvarnsedenin tehtaat pannaan kiinni, ja yli tuhat ihmistä joutuu kilometritehtaalle. Päätös ei ole yllätys eikä suru-uutinen jää viimeiseksi.

Veitsiluodon tehdas on tiettävästi maailman pohjoisin paperitehdas. Se on yksi Euroopan suurimpia tehdasintegraatteja, johon kuuluvat sellutehdas, paperitehdas ja saha.

Kokonaisen tehdasyhdistelmän sulkeminen on erittäin harvinaista. Kaiken lisäksi Veitsiluoto sijaitsee meren rannalla, mikä on suuri etu metsätehtaalle.

Veitsiluodon saha jatkaisi toimintaansa. Saha työllistää noin 50 henkilöä.

Paperin taru on pian loppu

Suomessa paperiteollisuus ei ole enää juurikaan kannattavaa toimintaa. Netti vie mainostajat pois paperisten julkaisujen ääreltä.

Paino- ja kirjoituspaperien myynti on laskenut dramaattisesti jo monta vuotta peräkkäin. Pandemia on vain sivujuonne tässä kehityksessä.

Kaiken lisäksi metsäjättien paperikoneet ovat kulkeneet tiensä päähän. Ne ovat vanhoja eikä niitä kannata enää uusia, kun tavaralle ei riitä kysyntää.

Sellua sentään kannattaa Suomessakin keittää ja lankkuja sahata. Niitäkin tosin vain rajoitetusti.

Ja pakkauksille kyllä riittää ostajia eli kartonkia valmistetaan myös tulevaisuudessa. Veitsiluodon tehtaan muuttaminen pakkaustehtaaksi olisi ollut liian kallis operaatio.

Patruunoilla heikot ennustajan lahjat

Stora Enson haluttomuus kehittää Veitsiluotoa oudoksuttaa monia alan ammattilaisia.

Metsäpatruunat ovat olleet yllättävän heikkoja ennustamaan markkinoiden kehitystä. Jokainen insinööri tietää, että Euroopassa ja maailmalla on aivan liikaa paperikoneita.

Firmojen fuusiot eivät pysty ratkaisemaan ylikapasiteettia. Uudet tuotteetkin odottavat keksijäänsä vielä vuosikausia.

Veitsiluodon tehtaan sulkeminen on raaka päätös. Se on kuitenkin ruotsalaisten hallitsemalta yhtiöltä odotettu päätös.

Jos tehtaan tilinpäätökset ovat jatkuvasti pakkasella, johtajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sulkeminen. Stora Enson sydäntä lähempänä saattaa olla enemmin ruotsalaisten kuin suomalaisten tehtaiden ja työntekijöiden hyvinvointi.

Muun Euroopan markkinat ovat myös lähempänä Ruotsia kuin Suomea. Lisäksi Stora Enson katseet ovat suuntautuneet ennen kaikkea Latinalaiseen Amerikkaan ja Kiinaan.

Metsänomistajat ovat eri maata

Veitsiluodon tehtaan sulkeminen johtunee paitsi kannattamattomuudesta myös omistuspohjasta. Vaikka Suomen valtio on yhtiön merkittävä omistaja, firma vastaa tekemisistään vain ja ainoastaan sijoittajille.

Miksi sitten toinen metsäjätti Metsä Group on päättänyt rakentaa Kemiin uuden jättimäisen sellutehtaan?

Vastaus löytyy niin ikään omistajista. Metsä Groupin omistavat metsänomistajat.

Konserni on tehty palvelemaan metsänomistajien etuja. Puun myyjän etua.

Tämä tosiasia söi osaltaan Stora Enson elinmahdollisuuksia. Lapin puuta ei riitä kaikille – ainakaan firmojen kannalta järkevään hintaan.

Lue myös:

Marin, Lintilä ja Haatainen Veitsiluodon tehtaasta: Kova isku Kemille

Luottamusmies: "Sysimustat tunnelmat" – Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan Kemissä, työt loppuvat 670 ihmiseltä

Lue seuraavaksi