1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Biisonit (Nautaeläin)

Omistaja ei yllättynyt, kun iso biisonilauma lähti viikonloppuna kylille – osa hengailee edelleen naapurin karjatilalla: "Olisiko 27. reissu"

Biisoneiden karkumatka on loppusuoralla Etelä-Karjalassa Parikkalan Uukuniemellä.

Biisonit (Nautaeläin)
Biisoneita aitauksessa Parikkalan Uukuniemellä.
Biisonit kulkevat mielellään vastatuuleen. Kuvassa biisoneita kotonaan Uukuniemellä tiistaina.Kalle Purhonen / Yle

Parrakkaat biisonit hörähtelevät kumeasti kotilaitumellaan Parikkalan Uukuniemellä.

Noin puolet 50-päisestä biisonilaumasta lähti tilalta omille teilleen lauantain vastaisena yönä. Nyt noin puolet karkulaisista on palannut kotitilalleen, ja loputkin ovat kotinurkilla: ne ovat jääneet viihtymään naapurin Hereford-karjatilalle.

Biisonien omistaja Olli Hälvä toivoo, että naapuriin jääneet eläimetkin tulisivat takaisin kotiin tiistain mittaan. Biisonit tapaavat palata kotiinsa omin neuvoin, kun tuulen suunta on oikea: ne kulkevat vastatuuleen.

Tuulen suunnan vuoksi karkulaisia ei yritetty ohjata kotiinsa heti niiden karattua, vaan pyrkimyksenä oli Itä-Savon mukaan (siirryt toiseen palveluun) lähinnä estää niiden seikkaileminen itärajan yli Venäjän puolelle.

Karkuteiltä palannut biisoni aitauksessa.
Uukuniemen biisonien karkureissussa ei ollut kyse kevätkiimasta, sillä niiden kiima-aika on vasta syksyllä. Kalle Purhonen / Yle
Tältä kuulostivat Parikkalan Uukuniemen biisonit kotilaitumellaan tiistaina 20.4.2021.

Aitakaan ei pidättele

Vuosikausia biisoneita kasvattaneen Hälvän mukaan karkureissu ei ole lauman ensimmäinen.

– Ei tämä nyt erikoinen tapaus ollut. Biisonit ovat lähteneet useamman kerran omille reissuilleen. Olisiko tämä 27. reissu, Hälvä kertoo.

Karkureissussa ei ole kyse kiimasta, sillä biisoneilla on kiima-aika vasta syksyllä.

– Todennäköisesti biisonit ovat pelästyneet jotain metsäneläintä ja lähteneet rytinällä.

Kun biisonit karkaavat, ne kaatavat aidat mennessään. Vapaana eläimet eivät siis karkureissuista huolimatta kuljeskele, vaan niillä on useammalla sähköpaimenella varustettu aitaus.

Tällä kertaa karkumatka koitui myös yhden biisonin kohtaloksi, sillä se menehtyi reissulla saamiinsa vammoihin.

Biisonilauma keskellä keskustaa
Video: Alvar Makslahti

Kävivät katsomassa hotellia

Lauantaiaamuna karkulaiset tallentuivat Uukuniemellä Alvar Makslahden kameraan. Makslahti oli yöpynyt kylällä hotellissa.

– Siinä ne pyörivät hotellin pihalla ihmeissään ympyrää, Makslahti kuvaili Ylelle lauantaina.

Makslahti kertoi olleensa näystä ihmeissään, vaikkei kohdannutkaan biisoneita ensimmäistä kertaa.

– Meillä on kesämökki tässä lähellä, joten olen aiemminkin nähnyt täällä karanneita biisoneita. Aina se toki hätkähdyttää, Makslahti kertoi.

Lue lisää: Yli 20 biisonia otti hatkat ja päätyi hotellin pihaan – katso video kylän keskustassa juoksentelevista eläimistä

Lue seuraavaksi