1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mantan lakitus

Manta sai lakkinsa tänä vuonna etuajassa – katso maistiaiset patsaan lakituksesta

Tavallisesti lakitusta kerääntyy seuraamaan joukko vapun juhlijoita, mutta koronapandemian vuoksi se ei ole mahdollista.

Mantan lakitus
Manta lakitettiin tänä vuonna etuajassa koronatilanteen vuoksi.
Manta lakitettiin tänä vuonna etuajassa koronatilanteen vuoksi.

Havis Amandan patsas Helsingin Kauppatorin laidalla on jo saanut lakkinsa.

Lakitusvuorossa olevan Hanken Svenska Handelshögskolanin ylioppilaskunta laski ylioppilaslakin patsaan pään päälle tiistaina aamulla. He asettivat Mantan kasvoille myös mustan kasvomaskin.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.
Hanken Svenska Handelshögskolanin ylioppilaskuntalaiset pesivät ja lakittivat Mantan.Silja Viitala / Yle

Perinteisesti Manta on lakitettu vappuaattona yleisön seuratessa tapahtumaa paikan päällä. Viime vuonna patsas lakitettiin virtuaalisesti koronapandemian vuoksi ja patsasta suojeltiin vaneriaidoin.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.
Mantan pesu tapahtuu nosturin varassa.Silja Viitala / Yle

Myös tänä vuonna patsas viettää vappua aitojen sisällä. Yli satavuotiasta Mantaa on juhlahulinassa rakastettu turhankin rajusti, mikä on herättänyt huolta hauraan veistoksen kestokyvystä.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.
Mantan patsas on monelle tuttu juhlintapaikka. Tänä vuonna sen juurelle ei kuitenkaan voi vappuna kokoontua.Silja Viitala / Yle

Juhlijoita kannustetaan vastuullisuuteen

Helsingin kaupunki kannustaa kaupunkilaisia tänäkin vuonna turvalliseen etävapun viettoon.

Juhlijoiden toivotaan viettävän päivää lähipiirissä kokoontumisrajoitusten mukaisesti.

Kaupunki järjestää viime vuoden tapaan virtuaalista vappuohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä.

Lisää vapputunnelmia on luvassa myös Yle Areenassa vappuaattona 30. huhtikuuta kello 17.45 alkaen.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.
Havis Amanda on tavallisesti ollut ylioppilaiden vappujuhlinnan keskipiste.Silja Viitala / Yle

Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla tiistaina 20.4.2021 kello 23 saakka.

Lue seuraavaksi