1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valtion tuet

Tammelan stadionille ja Lamminrahkan liikuntahallille 750 000 euron valtionavustus

Avustukset tulevat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamiselle tarkoitetusta potista.

Valtion tuet
Tammelan stadion Tampereella.
Uusi stadion korvaa vanhan Tampereen Tammelassa.Antti Eintola / Yle

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 750 000 euron avustuksen Tammelan stadionin uudisrakennukseen. Saman verran sai myös Kangasalle rakennettava Lamminrahkan liikuntahalli.

Avustukset tulevat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamiselle tarkoitetusta potista.

Tammelan stadionin rakentamisen on tarkoitus alkaa tänä kesänä. Uusi stadion korvaa Tammelan jalkapallokentän. Stadionille tulee 8 000 hengen katsomo, joka mahdollistaa korkean tason kansainväliset ottelut.

Suunnitelman mukaan stadion voitaisiin ottaa käyttöön marraskuussa 2023.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA on myöntänyt aiemmin stadionille miljoona euroa HatTrick-investointiavustusta. Se on tähän mennessä suurin Suomeen UEFA:lta saatu avustus.

Lamminrahkan liikuntahalli tulee Kangasalan ja Tampereen rajalle rakenteilla olevan uuden kaupungiosan yhtenäiskoulun yhteyteen. Rakentaminen alkaa toukokuussa ja liikuntasali, alakoulu ja pienten lasten yksikkö otetaan käyttöön elokuussa 2023.

Tuhannen neliön liikuntasalista saavat vuoroja sekä Kangasalan että Tampereen urheiluseurat.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi