1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Reuters: Etelä-Korea aikoo kieltää digisisältöjen vapaan jakamisen Pohjois-Korean kanssa

Taustalla on Etelä-Korean halu parantaa suhteitaan Pohjois-Koreaan.

Pohjois-Korea
Pjongjangin lastenpalatsissa eliitin lapsia kouluikäisiä lapsia opetetaan digitaalisessa kuvankäsittelyssä. Internetiin heitä ei kuitenkaan päästetä.
Eliitin lapset opettelivat digitaalisesta kuvankäsittelyä Pjongjangissa vuonna 2016. Internetiin tietokoneilla ei päässyt.Mika Mäkeläinen / Yle

Etelä-Korea kertoo aikovansa tehdä digitaalisten sisältöjen jakamisesta Pohjois-Korean kanssa luvanvaraista, uutistoimisto Reuters raportoi.

Päätös koskisi muun muassa elokuvia, musiikkia, kirjoja ja taidetta sisältäviä tiedostoja. Niiden lähettämiseksi Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan tarvittaisiin uuden säädöksen myötä viranomaislupa.

Mikäli laki hyväksytään Etelä-Korean parlamentissa, on se ensimmäinen merkittävä muutos maiden väliseen kauppa- ja yhteistyösopimukseen yli kolmeen vuosikymmeneen.

Eteläkorealaiset opiskelijat kiikaroivat Pohjois-Korean puolelle lähellä maiden rajaa kesäkuussa 2019.
Eteläkorealaiset opiskelijat kiikaroivat Pohjois-Korean puolelle lähellä maiden rajaa kesäkuussa 2019.Jeon Heon-Kyun / EPA

– Yhteistyösopimus on tähän asti säännellyt tavaraliikennettä maiden välillä, mutta maiden välinen verkkoliikenne kasvaa vähitellen ja haluamme keskittyä myös siihen, Etelä-Korean Koreoiden yhdistymisen ministeriön tiedottaja Lee Jong-Joo sanoi uutistoimisto Reutersille.

Pohjois-Koreassa vain harvoilla on pääsy vapaaseen internetiin

On kuitenkin epäselvää, mikä Etelä-Korean kiellon vaikutus olisi.

Pohjois-Koreassa vain harvoilla hallintoeliitin edustajilla ja heidän perheillään on edes käytössään vapaa internet-yhteys.

Suurin osa maan tietoliikenteestä tapahtuu maan tarkkaan valvotun kotimaisen Kwangmyong-verkon sisällä.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un tervehtii.
Pohjois-Koreassa vain hallintoeliitillä ja heidän perheilllään on pääsy vapaaseen internetiin.KCNA / AFP

Verkossa on arvioiden mukaan joitakin tuhansia sivuja, jotka kaikki ovat maan hallinnon hyväksymiä ja valvomia.

Lue tästä Ylen ulkomaantoimittajan Mika Mäkeläisen raportti Pohjois-Korean omasta tietoverkosta: Yle Pohjois-Koreassa: Kurkista suljetun maan omaan tietoverkkoon

Lisäksi maassa vierailevat ulkomaalaiset voivat ostaa matkapuhelinliittymän, jonka kautta on mahdollista käyttää dataa.

Pohjois-Korea ilmoitti tammikuussa päivittävänsä matkapuhelinverkkonsa 3G-teknologiasta 4G-teknologiaan.

Taustalla Etelä-Korean halu parantaa suhteita Pohjois-Koreaan

Nyt tehty lakimuutosehdotus on jatkoa joulukuussa Etelä-Koreassa tehdylle päätökselle kieltää propagandalehtisten lähettäminen ilmateitse rajan yli Pohjois-Koreaan.

Tiedonvälitystä tiukasti valvova Pohjois-Korea on pitkään arvostellut Etelä-Koreaa siitä, että se sallii lentolehtisten levittämisen.

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un keskustelevat. Molemmat hymyilevät.
Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in haluaa parantaa suhteitaan Pohjois-Koreaan. Hän tapasi Kim Jong-unin syyskuussa 2018.EPA

Viime vuonna Pohjois-Korea jopa räjäytti maiden välillä sijaitsevan yhteistoimiston osoittaakseen pettymyksensä siihen, että Etelä-Korea sallii propagandalehtisten lähettämisen.

Joulukuun päätös sekä nyt tehty ehdotus valvoa digisisältöjen lähettämistä ovat osa Etelä-Korean liennytyspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on parantaa suhteita arvaamattomaan pohjoisnaapuriin.

Koska vain harvoilla on Pohjois-Koreassa edes pääsy internetiin, on digisisältöjen lähetyskielto ennen kaikkea diplomaattinen ele.

Pohjois-Koreaan erikoistuneen NKNews-uutissivuston haastatteleman (siirryt toiseen palveluun) tutkijan Ethan Hee-seok Shinin mukaan lakiesityksen epämääräisyys on tarkoituksellista.

– Lakiehdotuksen teksti vaikuttaa liian epämääräiseltä ja monitulkintaiselta. Sitä voidaan jossain tapauksissa tulkita jopa niin, että se kieltää radiolähetykset Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan ja tekee niistä rangaistavia, hän sanoi.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet huolissaan siitä, onko Etelä-Korea aikeissa alkaa valvoa myös maiden välistä radioliikennettä, joka on merkittävä riippumattoman tiedon lähde Pohjois-Koreassa.

– Nyt tehtävä sopimusmuutos ei koske radioliikennettä Pohjois-Koreaan, Lee sanoi Reutersille.

Lue lisää:

Kim Jong-un varoitti Pohjois-Koreaa vakavasta kriisistä: "Puolueen palveltava aidosti kansaa"

Pohjois-Korea varastaa kryptovaluuttoja rahoittaakseen aseohjelmaansa – hakkerit vieneet yli 300 miljoonaa dollaria

Etelä-Korea vetoaa Pohjois-Koreaan: Älkää lähettäkö propagandalehtisiä

Pohjois-Korea tuhosi Koreoiden yhteystoimiston lähellä rajaa – Etelä-Korean armeijan valvontavideo näyttää laajan räjähdyksen

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi