1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Keski-Pohjanmaalla on Suomen paras koronatilanne – taudin ilmaantuvuus on maan pienin

Viimeisin koronatartunta on todettu maakunnassa reilu viikko sitten.

koronavirus
ihminen kadulla
Perustasolla olevan Soiten alueella on voimassa laajennettu kasvomaskisuositus. Se koskee esimerkiksi yläkoululaisia ja toisella asteella opiskelevia.Jani Aarnio / Yle

Keski-Pohjanmaalla on Suomen rauhallisin koronaepidemiatilanne tällä hetkellä. Taudin ilmaantuvuus on Soiten alueella maan pienin eli 6,5 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana.

Luku on sairaanhoitopiirin oma tilasto, THL:n tilastot päivittyivät hitaammin.

Manner-Suomen pienimmässä maakunnassa on viimeisten kahden viikon aikana raportoitu vain 5 koronatartuntaa.

Keski-Pohjanmaan naapurissa, Vaasan sairaanhoitopiirissä koronatilanne on hieman huonompi, siellä ilmaantuvuus on piirin oman tilaston mukaan nyt 29.

Sairaanhoitopiiri on kiihtymisvaiheessa, mutta koronatilanne on menossa parempaan suuntaa ja koronarajoituksia on alettu purkaa.

Lue seuraavaksi:Pohjanmaa purkaa jo koronarajoituksia: ensimmäisenä vapautetaan alle 20-vuotiaiden harrastukset

Viimeisin koronatartunta on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä Soiten alueella todettu yli viikko sitten eli 12. huhtikuuta. Koko pandemian alusta sairaanhoitopiirin alueella on todettu 262 koronatartuntaa.

Suomen korkein ilmaantuvuusluku on THL:n tilaston mukaan (siirryt toiseen palveluun) nyt Itä-Savossa.

Suomessa koronatartuntojen määrä on laskenut jo maaliskuun puolivälistä lähtien. Viruksen leviämisen alimmalla eli perustasolla on 8 sairaanhoitopiiriä 21:sta piiristä. Perustasolla tartuntojen määrä on alhainen.

Leviämis- tai kiihtymisvaiheessa on puolestaan 13 sairaanhoitopiiriä.

Lue myös:

Suomen koronakäyrä lähti äkkiä laskuun ja siihen on neljä syytä: rajoitukset, rokotukset, sää ja säikähdys

Koronarokotukset laajenevat Keski-Pohjanmaalla yli 60-vuotiaisiin

Nollapäivät jatkuvat koronatartunnoissa

Lue seuraavaksi