1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentoliikenne

Tanskalainen Danish Air Transport lentää jatkossa Kajaanin ja Helsingin väliä – halvimmillaan yhdensuuntainen lippu maksaa 44 euroa

Kajaani-Helsinki reitti aukeaa 24. toukokuuta 2021.

Kajaanin lentokenttä uinuu vielä, mutta toukokuussa se vilkastuu, sillä lentoliikenne Kainuun ja pääkaupunkiseudun välillä alkaa. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Tanskan alueellinen lentoyhtiö DAT on saanut sopimuksen Kajaanin ja Helsingin välisen reitin lennoista. Kajaani-Helsinki reitti aukeaa 24. toukokuuta 2021.

Kajaanin ja Helsingin välinen yhteys liikennöidään (siirryt toiseen palveluun) seitsemänä päivänä viikossa kahdella lennolla kumpaankin suuntaan arkisin ja yksi kumpaankin suuntaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Yhtiön mukaan yhdensuuntaisten lippujen hinnat alkavat 44 eurosta.

DAT tekee jo ennestään kaupallista yhteistyötä Finnairin kanssa, ja tämä laajenee nyt myös Kajaani-Helsinki-reitille mahdollistamaan saumattoman matkustuksen Finnairin lennoille Helsingistä.

DAT on perheomisteinen lentoyhtiö, jonka kotipaikka on Tanskan Koldingissa. DAT operoi kotimaan ja alueellisia reittejä Tanskassa, Norjassa, Italiassa, Saksassa, Skotlannissa ja nyt myös Suomessa.

Kainuun liiton aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaan mielestä tanskalaisen yhtiön valinta on hyvä asia.

– Tulossa oleva kuukauden mittainen lentomotti on harmillinen. On kuitenkin hyvä, että operoijaksi valittiin tanskalaiset, eikä latvialaiset, sillä heidän koneensa olivat liian pieniä.

Alun perin Kajaanin reitille jatkajaksi valittiin latvialainen Raf-Air, mutta kilpailutuksesta tehtiin valitus. Oikaisuvaatimuksen teki DAT.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.