Asukkaat häädettiin vajoavasta rivitalosta runsaat kolme vuotta sitten: korvauskiistan käsittely alkoi viimein oikeudessa

Rivitalon entiset asukkaat vaativat kuntaa lunastamaan asuinkelvottoman kiinteistön tai korvaamaan vahingot.

Asianajaja Mikko Toikka (vas.), asunto-osakeyhtiö Onkkaalanrivin hallituksen jäsen Veikko Tiainen ja osakas Sakari Jauhiainen saapuivat käräjäoikeuden istuntosaliin tiistaiaamuna. Kuva: Antti Palomaa / Yle

Pälkäneellä pitkään jatkunutta kiistaa vajoavasta rivitalosta alettiin käsitellä tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Osapuolet ovat edelleen eri mieltä keskeisistä kysymyksistä.

– Sovintoakin vielä haetaan, jos se vain on järkevä puolin ja toisin, sanoo Pälkäneen kuntaa edustava asianajaja Heikki Penttilä.

Asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen Veikko Tiainen sanoo, että sovinto edellyttää vastapuolelta asennemuutosta.

– Jos se tylyys jatkuu, joka aiemmin oli, että asukkaat ajetaan omasta asunnostaan uhkasakon uhalla ulos, niin sitten ei synny mitään sovintoa.

Veikko Tiainen ei itse asunut vajonneessa rivitalossa, mutta hänen avopuolisonsa asui. Tiainen on hoitanut pitkään asukkaiden asiaa. Kuva: Antti Palomaa / Yle

Rivitalon entinen asukas Sakari Jauhiainen muutti ensin mökille sen jälkeen kun lähtö asunnosta tuli. Nykyään hän asuu vuokralla Luopioisissa, vaikka rivitaloasunnon piti olla vanhuuden koti.

– Kunta on kohdellut meitä häikäilemättömästi ja tehnyt vain kiusaa, Jauhiainen sanoo.

Rivitalon huono kunto paljastui Jauhiaiselle ja hänen vaimolleen pian sen jälkeen kun, he olivat asunnon hankkineet. Naapuri näytti, millaisia vaurioita toisessa rivitalon asunnossa oli. Esimerkiksi lattian ja ulkoseinän välissä oli viiden sentin rako.

– Silloin meillä silmät aukesivat, että minkä me olemme ostaneet. Yritimme purkaa kauppaa, mutta sehän ei onnistunut, Jauhiainen sanoo.

Sakari Jauhiaisen mielestä kunta on tietoisesti myöntänyt rakennusluvan kaatopaikan päälle. Kuva: Antti Palomaa / Yle

Talo meni käyttökieltoon

Neljän huoneiston rivitalon asukkaat joutuivat muuttamaan pois kodistaan runsaat kolme vuotta sitten, kun terveysviranomainen määräsi talon asumiskieltoon. Talo on halkeillut monin paikoin, koska se on vuosien kuluessa vajonnut pahasti.

Osapuolet kiistelevät siitä, onko kunta vastuussa talon vaurioitumisesta. Asunto-osakeyhtiö vaatii kuntaa joko lunastamaan kiinteistön rakennuksineen tai korvaamaan enimmillään 600 000 euron vahingot.

Asukkaiden mukaan kunta on kaavoittanut asutusta ja myöntänyt rakennusluvan paikalle, jossa on ollut kaatopaikkatoimintaa.

– Kyllä tämä keskustelu tuntuu ihmeelliseltä, koska kunta on varmasti tiennyt kaatopaikasta jo silloin, kun on myöntänyt rakennusluvan, Sakari Jauhiainen sanoo.

Kunta vetoaa rakennusvirheeseen

Kunta kiistää korvausvelvollisuutensa. Kunnan mukaan vaatimukset ovat vanhentuneita ja perusteettomia.

Kunta katsoo, että paikka soveltui kaavoitukseen ja rakentamiseen, mutta rakennuksen perustukset vain tehtiin väärin. Kunnan mukaan ennen rakentamista tehdyissä pohjatutkimuksissa tehtiin virhe, josta kunta ei ole vastuussa.

– Jos rakennus olisi esimerkiksi paalutettu tai maat olisi vaihdettu, niin rakennus olisi edelleen hyvässä kunnossa, eikä kukaan esittäisi vaatimuksia kenellekään, asianajaja Heikki Penttilä sanoo.

Asianajaja Heikki Penttilä edustaa kiistassa Pälkäneen kuntaa. Kuva: Antti Palomaa / Yle

Kaatopaikka vai ei?

Valmisteluistunnossa kävi ilmi, että osapuolet ovat eri mieltä siitä, onko rivitalon alla kaatopaikka vai ei. Asunto-osakeyhtiön mielestä kyseessä on kunnan harjoittaman kaatopaikkatoiminnan aiheuttama ympäristövahinko.

Kunnan mukaan kyseessä ei ole kaatopaikka, vaan täyttömaalla peitetty sorakuoppa, jossa voi olla hieman roskia. Kunnalla ei mielestään ole ollut eikä ole velvollisuutta puhdistaa maaperää.

– Terveysviranomainen on laittanut talon käyttökieltoon halkeamien takia, ei siksi, että sieltä tulisi jotain vaarallista ainetta, Penttilä sanoo.

Rivitaloyhtiön mukaan talo on vajonnut pilaantuneen maan takia. Asukkaiden mukaan sorakuoppaan on kasattu eri aikoina muun muassa kotitalousjätettä, likakaivolietettä, puiden kantoja ja muuta orgaanista ainesta.

– Kaikista väitteistä huolimatta siellä hiekkamontussa on ollut kaatopaikka. Eihän rakennus parista roskapussista ole tuollaiseen tilaan voinut joutua, Tiainen sanoo.

Ratkaisu mahdollisesti syksyllä

Kiistan pääkäsittely on näillä näkymin elokuun lopussa, jos sitä ennen ei päästä sovintoon. Tuomio saadaan todennäköisesti syksyllä.

Valmisteluistunnossa sovittiin, että ensin oikeudessa käsitellään se, pitääkö Pälkäneen kunnan lunastaa rakennus tai maksaa vahingonkorvauksia. Mahdollisten vahingonkorvauksien määrä käsitellään tämän jälkeen, jos tarvetta on.

Lue lisää: