1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. peruskorjaus

Lakea Oy peruskorjaa entisen rautatieläisten kerrostalon Seinäjoella

Ruukintiellä oleva talo on rakennettu vuonna 1947. Peruskorjauksen myötä taloon tulee eri kokoisia omistusasuntoja.

Peruskorjauksen suunnittelu aloitetaan nyt Ruukintie 18:ssa olevan eli kuvassa etualalla olevan talon osalta. Kuva: Lakea Oy

Seinäjoen keskustan tuntumassa Ruukintiellä oleva entinen rautatieläisten asuintalo peruskorjataan.

Entisiä rautatieläisten asuinkerrostaloja on kaksi. Peruskorjaus aloitetaan Ruukintie 18 -talosta. Toisen talon osalta suunnitelmia ei ole vielä tehty.

Vuonna 1947 valmistuneessa talossa on tällä hetkellä Lakea Oy:n vuokra-asuntoja. Peruskorjaus on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden aikana.

Peruskorjauksen jälkeen talosta on tarkoitus tehdä asunto-osakeyhtiö, johon rakennetaan sekä hissit että parvekkeita.

Lakean toimitusjohtaja Timo Mantilan mukaan asuntojakaumaa ja -tekniikkaa nykyaikaistetaan. Myös talon ullakko otetaan asuntokäytttöön.

– Tämän tyyppisiä rakennuksia ei ole Seinäjoella kovin montaa ja haluamme tehdä peruskorjauksen esimerkiksi materiaalivalinnoissa perinteitä kunnioittaen ja vanhan rakennuksen arvokasta tunnelmaa korostaen, Mantila sanoo.

Lue täältä lisää uutisia Etelä-Pohjanmaalta.