1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. puukotus

Poliisi takavarikoi teräaseita yhä nuoremmilta Helsingissä, ja tällaisia ne ovat

Nuoret kantavat puukkoa omaksi turvaksi tai itsepuolustukseksi, sanoo rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisista.

puukotus
Iso Rambo-puukko.
Tämän jutun valokuvissa olevat teräaseet ovat Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alaikäisiltä takavarikoimia. Yle kuvasi aseet maaliskuussa.Silja Viitala / Yle
Toimittaja Jaakko Oleander-Turja käy läpi Helsingin päärautatieaseman puukotustapauksen, joka johti 24-vuotiaan kuolemaan. Rikostarkastaja Jari Koskea haastattelee Miika Koskela. Kuuntele loput Ylen nopeet ja syvät uutiset Yle Areenasta.

Helsingin poliisin mukaan viimeaikaisissa rikostutkinnoissa teräaseita ja astaloita on löytynyt alaikäisiltä huomattavan paljon. Rikostarkastaja Jari Koski kertoo, että puukkoja takavarikoidaan yhä nuoremmilta.

– Valitettavan usein, kun otamme porukkaa kiinni lennosta, heiltä löytyy teräaseita tai muita toisen vahingoittamiseen sopivia välineitä.

Maanantai-iltana nuori mies puukotettiin kuoliaaksi joukkotappelussa Helsingin päärautatieasemalla. Teosta epäillään 16-vuotiasta poikaa.

Rikoskomisario Kosken mukaan aseita tuodaan jopa kouluun. Usein nuoret perustelevat aseistautumista itsepuolustuksella.

– Nämä nuoret uskovat, että heihin voi kohdistua väkivaltaa. Sellainen ajatus on levinnyt, että kadulla olisi nyt hirvittävän vaarallista, ja kaikki tarvitsevat puukon.

Helsingin etsivän nuorisotyön toiminnanjohtajan Timo Kontion mukaan pelko ei ole aiheellista, sillä sekä koettu että todellinen turvallisuus on Helsingissä parantunut.

– Nuoren ei tarvitse kantaa asetta mukana suojatakseen itseään. Teräaseet eivät ole asia, johon törmäämme työssämme päivittäin.

Tältä näyttävät Länsi-Uudenmaan poliisin alaikäisiltä takavarikoimat aseet, jotka Yle kuvasi maaliskuussa Espoossa. Rikostarkastaja Jari Koski sanoo, että kuvat Helsingin poliisilaitoksen takavarikoista näyttäisivät pitkälti samalta.

Musta nyrkkirauta.
Länsi-Uudenmaan poliisi on takavarikoinut nuorilta muun muassa nyrkkiraudan, jonka ainoa käyttötarkoitus on toisen ihmisen vahingoittaminen.Silja Viitala / Yle
Oranssi ikkunavasara.
Ikkunavasara saattaa olla varastettu, sillä sellaisen päätyminen nuorelle muuta kautta on epätodennäköistä.Silja Viitala / Yle
Musta käyrä veitsi.
Koristeltu ja käyrä teräase on myös takavarikoitu alaikäiseltä. Silja Viitala / Yle
Musta kuulapyssy.
Kuulapyssyä on vaikea erottaa oikeasta käsiaseesta, erityisesti jos aseista ei ole kokemusta.Silja Viitala / Yle
Musta kirves.
Länsi-Uudenmaan poliisi on takavarikoinut nuorilta myös käyttötyökaluja, kuten tämän kirveen.Silja Viitala / Yle

Mitä enemmän aseita, sitä enemmän huonoja uutisia

Vaikka aseita kannettaisiin vain rekvisiittana, ne lisäävät rikostarkastaja Jari Kosken mukaan vakavan vahingon vaaraa.

– Jos ongelmaporukka alkaa kantaa aseita mukanaan, se on äärimmäisen huolestuttava ilmiö. Aiemminkin on tapeltu ja taju on voinut lähteä, mutta jos tuikkaa toista puukolla ylävartaloon, niin nyt lähtee henki.

– Mitä enemmän pahoinvoivilla nuorilla on aseita, sitä enemmän tulee ikäviä uutisia, Koski lisää.

Ylen maaliskuussa poliisipäälliköille tekemässä kyselyssä ilmeni, että nuorten väkivallan raaistuminen ja ymmärtämättömyys tekojen seurauksista huolestuttaa poliisia varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Helsingin ja Uudenmaan poliisilaitoksissa on pantu merkille muun muassa sovittuja joukkotappeluita, aseistuksen kovenemista ja merkkejä nuorisojengien synnystä. Poliisin mukaan pieni vähemmistö voi entistä huonommin.

Vain hyvin rajallinen joukko aseistautuu

Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain (siirryt toiseen palveluun), että aseistautuminen voi liittyä joidenkin suosiman roadman-elämäntapaan. Lehden mukaan tyyliin kuuluu kallis toppaliivi, kireä huppu ja olan yli vedetty laukku. Ja joskus myös puukko.

Helsingin etsivän nuorisotyön Timo Kontion mukaan tästä trendistä ei pidä vetää sellaista tulkintaa, että aseistautuminen olisi käynnissä.

– Roadman-kulttuuriin liittyy rikollisen elämäntavan ihannointia. On kuitenkin tärkeä havaita, että yhteiskunnan normeja vastustavia alakulttuureja on ollut aina ja ne kuuluvat nuoruuteen.

Rikostarkastaja Koski ei ota kantaa trendeihin, mutta vahvistaa puukon olevan tietyissä piireissä tavallinen varuste.

– On porukoita, joiden arkivaatetukseen kuuluu puukko.

Koski muistuttaa kuitenkin, että joukko on hyvin rajallinen ja teräaseilla varustautuvilla on monesti jo muuta rikostaustaa.

– Mitä pidemmällä nuori on syrjäytymiskehityksessä, sitä todennäköisemmin häneltä löydetään teräase.

Rikostarkastaja Jari Koski varoo leimaamasta isoja ihmisryhmiä.

– Ei voi yleistää, että kaikki nuoret kantavat nyt enemmän puukkoja tai että ulkomaalaistaustaiset kantavat niitä enemmän. Meillä on sekä kantasuomalaisia että ulkomaalaistaustaisia hankalassa tilanteessa olevia nuoria, joiden arkeen teräaseet alkavat kuulua.

Lue myös:

Alaikäisten tekemien ryöstöjen määrä oli karata käsistä Espoossa – sitten poliisi keksi, miten päästä lähemmäksi rikoksia tehtailevia nuoria

24-vuotias puukotettiin kuoliaaksi Helsingin päärautatieasemalla – Ylen tapahtumapaikalla haastattelemat kaupunkilaiset toivovat alueelle lisää poliiseja

24-vuotiaan kuolemaan johtanutta puukotusta edelsi riita päärautatieasemalla – alaikäisten joukko seurasi uhria alikulkutunneliin

Kysyimme aseman nuorilta jengiytymisestä, ryöstelystä, väkivallasta ja maahanmuuttajien syyttelystä – "Kuka tahansa voi tehdä rikoksia, at the end of the day"

Lue seuraavaksi