1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sähköyhtiöt

Kuluttaja-asiamies avustamaan sähköyhtiö Fi-Nergyn asiakkaita palauttamattomien ennakkomaksujen perinnässä

Yhtiön toiminnasta valitettiin viime vuonna liki 1 000 kertaa. Avustettavia asiakkaita on niin suuri määrä, ettei kaikille voida välttämättä tarjota apua.

Sähköyhtiöt
Kilpailu- ja kuluttajaviraston aulassa lähikuva logosta.
Arkistokuva.Nella Nuora / Yle

Kuluttaja-asiamies kertoo aloittaneensa sähköyhtiö Fi-Nergyn asiakkaiden avustamisen palauttamattomien ennakkomaksujen perinnässä.

Fi-Nergyllä on ollut käytössään sähkönmyynnin arviolaskutus, eli kuukauden sähkölasku maksettiin ennakkoon arvioidun sähkönkulutuksen mukaan.

Yle kertoi helmikuussa tapauksista, joissa arvio oli todellista kulutusta suurempi. Arviolaskutuksen ja todellisen myynnin ero oli tarkoitus palauttaa asiakkaalle. Monien kohdalla näin ei kuitenkaan ole tapahtunut ja sähköyhtiötä vaihtaneiden asiakkaiden rahoja on jäänyt palauttamatta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan osalla asiakkaista on yhtiössä kiinni satoja euroja ylimääräisiä ennakkomaksuja, vaikka asiakkuus olisi päättynyt aikaa sitten.

Uhkasakkoja haetaan markkinaoikeudessa

Avustettavia asiakkaita on kuitenkin niin suuri määrä, ettei kaikille voida välttämättä tarjota apua, viraston tiedotteessa kerrotaan.

Kuluttaja-asiamiehen tavoitteena on, että Fi-Nergy palauttaisi ennakkomaksut lopuillekin asiakkaille oma-aloitteisesti. Perinnän avustaminen on aloitettu niistä kuluttajista, joilla saatavia on eniten.

Suuri valitusten määrä sai Kilpailu- ja kuluttajaviraston tarttumaan toimeen vajaa vuosi sitten. Huhtikuussa 2020 KKV haastoi Fi-Nergyn markkinaoikeuteen (siirryt toiseen palveluun). Yhtiötä uhataan useilla 100 000 euron uhkasakoilla, ellei se muuta laskutus- ja sopimuskäytäntöjään.

Yhtiö myöntää vastineessaan, (siirryt toiseen palveluun) että sillä on ollut toiminnassaan ongelmia kasvaneen asiakasmäärän vuoksi.

Juttua korjattu 13.26: muutettu väliotsikkoa. Uhkasakkoja ei vielä ole asetettu.

Lisää aiheesta:

Näin toimii sähköyhtiö, jonka toiminnasta valitettiin viime vuonna liki 1 000 kertaa – rahojaan ilman jäänyt asiakas: "Viranomaiset ovat aivan kädet pystyssä"

Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta valitusryöpyn kohteena olevasta sähköyhtiö Fi-Nergystä: "Antaa hälyttävän signaalin, että lakia rikotaan tietoisesti"

Lue seuraavaksi