1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Itä-Suomen ruokakulttuuri

Kuka keksi lörtsyn? – löysä lihapiirakka taipui kansan suussa lörtsyksi

Lörtsyn juuret juontuvat 1950-luvulle, jolloin lörtsyn kaltaisia lihapiirakoita oli myynnissä Savonlinnan torilla ja paikallisella nakkikioskilla.

Itä-Suomen ruokakulttuuri
Leivonnaisia pinossa
Lörtsyn juuret juontuvat 1950-luvulle, jolloin lörtsyn kaltaisia lihapiirakoita myytiin Savonlinnassa. Niitä oli myynnissä torilla ja paikallisella nakkikioskilla. Video: Esa Huuhko / Yle

Savonlinnalaisille rakkaan herkun nimen alkulähteistä on monta tarinaa, kerromme tässä yhden version lörtsy-nimen syntymisestä.

Ville-Veikko Valjus on mies, joka uskoo keksineensä nimen lörtsy. Nimi syntyi, kun hän nuorena poikana taiteili löysien lihapiirakoiden kanssa. Vesihauteessa ja höyryssä hautunut lihapiirakka taipui löysänä käden yli, kun sitä yritti syödä.

– En ole ihan varma, että keksinkö sen nimen minä vai Kankkusen Nalle, paras kaverini, mutta epäilen, että se olin suulaampana minä. Olin silloin kymmenvuotias, Valjus sanoo.

Lörtsyn juuret juontuvat 1950-luvulle, jolloin lörtsyn kaltaisia lihapiirakoita myytiin Savonlinnassa. Niitä oli myynnissä torilla ja paikallisella nakkikioskilla. Kaupungissa oli ainakin kaksi lihapiirakkaleipomoa, jotka valmistivat lörtsyn kaltaisia lihapiirakoita.

Toinen näistä oli Kuopiosta Savonlinnaan muuttaneiden Sulo-Veikko ja Fanny Strömbergin yritys. Monet savonlinnalaiset muistavat Strömbergin mummon valkoisine lihapiirakkalaatikoineen torilla.

Lihapiirakkaa ei myyty lörtsyn nimellä, vaan nimen kerrotaan tulleen nuorten suusta. Uudesta nimityksestä tuli Valjuksen mukaan vääntöäkin, kun piirakoita haettiin nakkikioskilta.

– Kioskin myyjä vihasi sitä lörtsy-nimeä. Hän sanoi minulle ja Nallelle, että jos vielä sanotte sitä lörtsyksi, saatte luudasta, Valjus kertoo.

Lörtsy on edelleen käsityötä

Leipomo Laurikainen on valmistanut kuuluisia lihalörtsyjään viitisenkymmentä vuotta samalla reseptillä.

– Ei ole tosiaan tarvinnut reseptiä muuttaa, sillä me paukkuttelemme käsityönä tuhansia lörtsyjä päivässä, sanoo Mika Kilpeläinen Leipomo Laurikaisesta.

Myöskään reseptin kehittänyt Väinö Laurikainen ei koskaan käyttänyt lörtsy-nimeä. Ensimmäiset Laurikaisen lörtsyt tehtiin 70-luvun alkupuolella.

1980-luvun alussa paikallisen K-kaupan, Valinta Auvisen, kauppias pyysi tuote-esittelijäänsä Leena Jaskiota kehittelemään ison ja edullisen evästuotteen koululaisille. Niin syntyi mehevästä, löysästä munkkitaikinasta tehty omenahillolla täytetty omenalörtsy.

Savonlinnan Sokerileipomo alkoi tehdä lihapiirakan mallilla omenalörtsyjä, ja lörtsyn nimi kaupallistettiin 80-luvulla. Savonlinnan torilla lörtsyjä myi torikauppias Jukka Huopainen. Siitä alkoi lörtsyn menestystarina.

Minkälaisia lörtsymuistoja sinulla on? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 23.4. klo 23.00 saakka.

Juttua muokattu 7.5. klo 16:02: Tarkennettu lörtsyjen myyntipaikkoja.

Lue myös:

Maistuisiko lörtsy ranskalaiselle kuin samppanja savolaiselle? Nimisuojan saaminen vaatii vuosien työn ja ennustajan lahjoja

Viremon Grilli Savonlinnassa elää kohtalonhetkiään

Lue seuraavaksi