1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. verotus

Verottajalta voi keskiviikosta alkaen hakea helpotusta maksuvaikeuksiin – rima maksujärjestelyyn pääsemiseksi aleni

Verottaja myöntää lisää maksuaikaa, mutta pitää tiukasti kiinni saatavistaan myös pandemia-aikana.

verotus
yrittäjä Juha-Pekka Mikkola lakkaa uutta pukuhuoneen penkkiä
Arctic Lifestyle -yrityksen konkurssi on yrittäjä Juha-Pekka Mikkolan mukaan enää päivien kysymys. Uskoa tulevaisuuteen kuitenkin on. Safaritalon saunan pukuhuonetta kunnostetaan parhaillaan.Annu Passoja / Yle

Maksuvaikeuksissa olevat yritykset ja yksityiset voivat keskiviikosta alkaen hakea verottajalta helpotettua maksujärjestelyä. Verovelkojen maksuun on aikaa maksimissaan kaksi vuotta ja viivästyskorko on 2,5 % tavanomaisen 7 %:n sijaan. Myös rimaa maksujärjestelyyn pääsemiseksi on alennettu.

Verottaja tarjosi samanlaista joustoa myös viime vuonna ja lähes 40 000 yritystä ja yksityistä tarttuikin mahdollisuuteen. Riskivastaava Tuomas Hurskainen Verohallinnosta arvioi, että hakemuksia voi tulla jälleen kymmeniä tuhansia.

– Myös ne, joilla maksujärjestely jo on, voivat hakea vielä lisää maksuaikaa aiemmille veroille. Järjestelyyn voi sisällyttää myös uusia veroeriä, jos niitä on vaikea maksaa.

Viime vuonna verottaja myös maksoi veronpalautuksia niille, joilla oli voimassa helpotettu maksujärjestely. Kun lakimuutoksen määräaika vuoden lopussa päättyi, verottaja alkoi maksaa palautuksilla verovelkoja pois, kuten se oli aina tehnyt.

Yrittäjä yllättyi, kun verottaja piti palautukset

Ravintola- ja matkailualan yrittäjä Viivi Autiolle vuodenvaihteen käänne tuli täytenä yllätyksenä. Autio oli maksanut saamallaan kustannustuella ison laskun, josta odotti arvonlisäveron palautusta noin 1500 euron edestä. Sen turvin hän oli laskenut tänä keväänä elävänsä.

Autiolle olikin karvasta huomata, että verottaja oli maksanut palautuksilla hänen maksujärjestelyssä olleet verovelkansa.

– Olisin ehdottomasti osittanut laskun pienemmäksi, jos olisin tiennyt että verottaja käyttää alv-palautukset. Nyt on tenkkapoo, että kuinka tästä selviää kun puolitoista tonnia jäi tilipussista pois, Autio kertoo.

yrittäjä Viivi Autio tunturissa
Kittiläläisellä Viivi Autiolla on toiminimiyritys, jossa hän on tehnyt esimerkiksi elämys- ja ravintola-alan konsultointia. Hänelle jäi verottajasta tunne, että verottaja antoi toisella ja otti toisella kädellä.Viivi Aution kotialbumi

Kittiläläiselle Autiolle viime kesän maksujärjestely oli ensimmäinen, eikä hän tiennyt mikä on verottajalle tavanomaista ja mikä poikkeuksellista toimintaa.

– Sinänsä ei pitäisi tulla yllätyksenä, että näin käy koska se on ilmoitettu maksujärjestelyn ehdoissa. Laki selvästi määritteli poikkeusajan, eikä sitä ole mitenkään piiloteltu, toteaa puolestaan ylitarkastaja Tarja Tapio Verohallinnosta.

Autio ei ole ainoa yllättänyt, vaan hämmästyneitä kyselyjä on tullut muiltakin yrittäjiltä. Verohallinnosta puolestaan todetaan, että verottajalla ei ole harkinnan varaa, vaan lakia on noudatettava, kuten kirjoitettu on.

Satoja konkurssihakemuksia kevään aikana

Tällä hetkellä valtiovarainministeriössä selvitetään, olisiko viimevuotinen helpotus syytä ottaa jälleen käyttöön eli antaa palautukset yrittäjille. Pandemian taloudellinen kuristusote kuitenkin jatkuu.

– Nyt on pohdinnan alla, onko tuo keino tarpeellinen. Tilanne on vielä epäselvä, sanoo erityisasiantuntija Pertti Nieminen Valtiovarainministeriöstä.

Vaikka helpotettuun maksujärjestelyyn voi jo hakea, yksityiskohtia säätelevä lakimuutos on vasta valmistelussa ja etenee eduskuntaan todennäköisesti toukokuussa.

Verokarhu on pandemia-aikanakin pitänyt tiukasti kiinni saatavistaan. Tavoitteena ei ole yritysten pelastaminen, vaan verotuoton turvaaminen. Maksujärjestelyä ei ole tehty, jos veronmaksukykyyn ei ole luottoa.

Verovelkaa oli huhtikuussa 3,7 miljardia, ja vain viidesosa oli maksujärjestelyssä eli suojassa ulosotolta.

Verottaja on hakenut satoja yrityksiä konkurssiin sen jälkeen, kun niin sanottu konkurssisuoja tammikuun lopussa päättyi. Se rajoitti velkojien oikeutta hakea velallista konkurssiin.

“Saattohoidossa ja elvytyskiellossa”

Safariyrittäjä Juha-Pekka Mikkolalle lähti verottajalta konkurssiuhkainen maksukehotus heti helmikuun 1. päivänä. Mikkolan Arctic Lifestyle -yrityksellä oli verovelkaa noin 100 000 euron edestä.

Veloista oli tehty kesällä maksujärjestely, mutta se raukesi, koska Mikkolalta oli jäänyt syksyllä epähuomiossa maksamatta noin 2000 euron arvonlisäverot määräaikaan mennessä.

Maksujärjestelystä tippuneiden verovelkojen vuoksi yritys ei ole saanut kustannustukea, eikä muitakaan tukia. Yrityslainojen lyhennysvapaatkin on käytetty.

Verottaja tai pankki voivat hakea yrityksen konkurssiin minä päivänä hyvänsä.

– Ollaan saattohoidossa ja elvytyskiellossa. Viimeisiä kuolinkouristuksia tässä odotetaan, Mikkola sanailee.

Vielä viime talvena hänellä oli 62 moottorikelkkaa ja runsaasti ulkomaalaisia safariasiakkaita. Tänä talvena Mikkola on myynyt kelkoista 56 voidakseen maksaa laskuja.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella torstaihin 22.4. kello 23 saakka.

Lue lisää:

Vuokra 26 000 euroa ja nyt edessä on konkurssi – korona kaatoi vuosikymmeniä toimineen vaateliikkeen Helsingissä, mutta konkurssiaalto ei välttämättä tulekaan

Verottaja hakee Nuorisosäätiötä konkurssiin

Verottaja hakee muotiyhtiö Samujia konkurssiin

Lue seuraavaksi