1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. raiteet

Selvitys: Savon radan matkojen vauhdittaminen 200 kilometrin tuntinopeuteen edellyttäisi isoja investointeja

Etelä-Savon maakuntaliiton sekä Pohjois-Savon ja Kainuun liitot halusivat selvittää miten Savon radan matkoja nopeutetaan ja kuinka paljon tämä tulisi maksamaan.

Kuva: Yle

Savon radan nopeustasoa ei ole mahdollista nostaa suurimpaan tuntinopeuteen ilman suuria investointeja, selviää tuoreesta selvityksestä (siirryt toiseen palveluun).

Nykyisellä yli sata vuotta vanhalla radalla on tuoreen selvityksen perusteella lukuisia tasoristeyksiä, kaarteita ja muita puutteita, jotka eivät mahdollista nopeustason nostamista yli 170 kilometrin tuntinopeuteen.

Tuolloinkin kyseiseen nopeuteen yllettäisiin rataan kohdistuneiden toimenpiteiden jälkeen ainoastaan välillä Kouvola-Mikkeli. Aikasäästö henkilöliikenteessä Kajaanista Helsinkiin lyhenisi tehdyillä toimenpiteillä enimmillään 19 minuutilla.

Selvityksissä toimenpiteiden kustannuksiksi arvioidaan 791 miljoonaa euroa.

Selvityksen tilanneet tahot olivat halunneet selvittää nopeudennoston edellytyksen ja vaatimat toimenpiteet 200 kilometrin tuntinopeuteen. Kyseessä olisi ollut suurin sallittu nopeus suurella osalla Pohjanmaan rataa.

Jos radalla suurin nopeus haluttaisiin kuitenkin nostaa kyseiseen huippunopeuteen, tämä edellyttäisi selvityksen perusteella uuden radan rakentamista. Tuolloin kustannukset kasvaisi arviolta 4-7 miljardiin euroon.

Etelä-Savon maakuntaliiton (siirryt toiseen palveluun)sekä Pohjois-Savon ja Kainuun liittojen tilaama selvitys Savon radan nopeuttamisesta julkistettiin tällä viikolla.