1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. puoliväliriihi

Analyysi: Marinin hallituksen puoliväliriihessä asetelma on keskusta vastaan muut

Hallitus ei pystynyt sopimaan vielä mistään ensimmäisenä puoliväliriihen päivänä, kirjoittaa Maria Stenroos.

puoliväliriihi
Annika Saarikko puhui medialle Säätytalolla 23. maaliskuuta.
Keskustan mielestä pääministerin työllisyysesitys ei vahvista julkista taloutta riittävästi. Annika Saarikon johtama puolue haluaa myös kovia keinoja työttömien saamiseksi töihin. Silja Viitala / Yle

Sanna Marinin (sd.) hallituksen puoliväliriihen ensimmäinen neuvottelupäivä oli poikkeuksellinen.

Kehysriihi on yleensä valmiiksi pureksittujen asioiden läpikäymistä, jossa mahdollisesti ratkaistaan vielä jotain.

Tällä kertaa mitään ei ole ratkaistu vielä ensimmäisen päivän päättyessä. Vaikka muilla puolueilla olisi ollut yhteisiä näkemyksiä, keskustalle ne eivät käy.

Pienimmästäkään asiasta ei ole löytynyt sopua.

Hallitus näyttää jakautuvan kahtia: keskustaan ja muihin.

Pääministeri Marin vahvisti Ylen uutisissa tehneensä kompromissiesityksen, jolla hallituksen 80 000 työllisen tavoite hänen mukaansa täyttyisi, voisi jopa ylittyäkin. Marin on myös valmis nostamaan hallituksen työllisyystavoitteen 100 000 työlliseen.

Esitys sisältää esimerkiksi työvoimapalveluiden siirtämisen te-toimistoista kuntiin ja osatyökykyisten työllistämistä. Nämä työllisyystoimet ovat myös keskustan mieleen.

Mutta silti pääministerin esittämä kompromissi on keskustan mielestä kelvoton. Esitys ei vahvista julkista taloutta keskustan mielestä riittävästi. Se haluaa yhä kovia toimia, kuten ansiosidonnaisen porrastaminen tai paikallisen sopimisen edistäminen. Samaan hengenvetoon puolue korostaa, että yksikään näistä toimista ei ole itseisarvo, vaan kokonaisuus ratkaisee.

Ansiosidonnaisen porrastaminen taas ei kelpaa vasemmistopuolueille. Paikallisen sopimisen edistäminen on hallitusohjelmassa, mutta sekin on vasemmistopuolueille vaikeaa.

Keskustan mielestä "kovat keinot" toisivat rutkasti työpaikkoja, muiden mielestä ei. Keskustan mielestä ansiosidonnaisen porrastaminen olisi rakennemuutos ja kannustavuuden lisäämistä, muiden mielestä leikkaus.

Marinin esittämät pehmeät keinot toisivat sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön arvioiden mukaan 41 000–52 500 työpaikkaa, valtiovarainministeriön arvion mukaan vain viidenneksen luvatusta. Keskusta luottaa nimenomaan valtiovarainministeriön arvioihin.

Keskustassa arvostellaan pääministeriä esimerkiksi yrityksen puutteesta. Marin päätti keskiviikkona, että hallituksen johtoviisikon ei kannata neuvotella koko iltaa. Etenemistä ei ollut näkyvissä, koska keskusta ei halunnut sopia. Tosin riihineuvottelua oli pohjustettu jo viime viikolla ja viikonloppuna, eikä työ silloinkaan sujunut. Keskusta vakuuttaa omaa haluaan ratkaista asiat. Sen mielestä Marin ei halua neuvotella.

Keskusta lähestyy taloutta eri kulmasta kuin muu hallitus. Se kertoo haluavansa "vastuullista taloudenpitoa", etteivät valtion menot ja velka enää paisu. Muiden puolueiden mielestä keskusta ei kuitenkaan osaa kertoa, mitä se tarkalleen haluaa, paitsi esimerkiksi työttömyysturvan leikkaamista.

Hallituksessa pysymisestä on tullut keskustalle vaikeaa, mutta vaikeaa olisi myös hallituksesta lähteminen.

Yhteistyöroolia vetää valtiovarainministeri Matti Vanhanen. Vaikean hallituskumppanin roolissa on puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko, jonka vastuulla on puolueen johtaminen ja hajanaisen ja osin tyytymättömän kenttäväen yhdistäminen.

Ensimmäisen illan päätteeksi SDP ja keskusta syyttelevät toisiaan pattitilanteesta. Muut puolueet taas ihmettelevät, mikä keskustaa vaivaa.

Jo nyt hallitus varautuu siihen, että perjantaikin joudutaan neuvottelemaan.

Keskustalla vaikuttaa olevan ongelma. Jos pääministeri Marin ei saa ratkaistua tilannetta, asiasta tulee koko hallituksen ongelma. Tilanteesta on kiemurreltava ulos niin, että kaikki ovat voittajia. Vielä reittiä ei ole näköpiirissä.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 23.4. klo 23 asti.

Lue seuraavaksi