1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sairaanhoitopalvelut

Kainuun sote lakkauttaa viikonloppupäivystyksen Suomussalmella ja Kuhmossa – päätös säästää puoli miljoonaa euroa

Keskusteluissa on väläytetty myös Sotkamon vuodeosaston sulkemista.

Kainuun soten viikonloppupäivystys keskitetään keskussairaalalle toukokuun lopussa. KAKS arkistokuvassa tammikuussa 2021. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Kuhmon ja Suomussalmen terveysasemien viikonloppujen vastaanottotoiminta päättyy toukokuun lopussa. Kainuun soten yhtymähallitus päätti asiasta keskiviikkona.

Suunnitelmiin Sotkamon vuodeosaston sulkemisesta palataan myöhemmin, kertoo terveysjohtaja Olli-Pekka Koukkari.

Vastaanottotoiminnan päättyminen on osa Kainuun soten säästöohjelmaa. Sotella ei ole lääkäriresursseja viikonlopuiksi Suomussalmelle ja Kuhmoon.

Palvelu jouduttaisiin ostamaan ulkopuolelta, eikä lääkäreitä ole saatu sitäkään kautta. Lääkärivaje vaivaa koko Kainuuta.

Alkuperäinen Kainuun soten talousarvio kuluvalle vuodelle on 16,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Seuraavien kahden vuoden taloussuunnitelma edellyttää vuotuisten toimintakulujen alenemista noin 20 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden tasosta.

Tasapainottamiseen tehtiin toissa vuonna ohjelma, ja lisäksi on etsitty uusia säästökeinoja. Säästöjä ja tehostusta haetaan palveluista, prosesseista, henkilöstöstä, esimiestyöstä ja johtamisesta sekä toimitiloista.

Kuhmon ja Suomussalmen vastaanottotoiminnan lakkauttamista vastustettiin kansalaisadressilla, joka keräsi yli tuhat allekirjoitusta. Myös Kuhmon kaupunki ja Suomussalmen kunta vastustivat suunnitelmaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.