1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nettikiusaaminen

Kysely: Nettikiusaaminen ja -häirintä nuorille liki jokapäiväinen riesa

Nuoret kaipaavat aikuisilta tietoa aiheesta sekä tukea kiusaamistilanteissa.

nettikiusaaminen
Nuori henkilö istuu portailla puhelin kädessään.
Nuoret suhtautuvat vastausten mukaan nettihäirintään vakavasti. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Nettikiusaaminen ja -häirintä eivät ole marginaalinen ilmiö, vaan verkkoa ja sosiaalista mediaa käyttäville nuorille arkipäivää. Tämän tuloksen antoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) nuorille tekemä kysely.

Suomen nuoret suhtautuvat vastausten mukaan häirintään netissä vakavasti. He kaipaavat aikuisilta tietoa aiheesta sekä tukea kiusaamistilanteissa.

Kyselyn perusteella kiusaamiselta ja häirinnältä verkossa ja sosiaalisessa mediassa on vaikea välttyä, sillä nuoret törmäävät siihen lähes päivittäin.

– Loukkaava kohtelu tai vihamielinen vuorovaikutus on yleistä sosiaalisessa mediassa, sovelluksissa ja peliyhteisöissä. Vaikka kiusaamista netissä ei olisi osunut omalle kohdalle, moni nuori kokee muihin kohdistuvan kiusaamisen tai ulkopuolelle jäämisen ikävänä tai ahdistavana, kertoo MLL:n mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja tiedotteessa.

Ilkeät kommentit ja nimittely yleisiä

Kyselyn tulosten mukaan nuorilla yleisin itseen kohdistunut kiusaamisen muoto verkossa olivat ilkeät kommentit, nimittely tai haukkuminen. Vakavimmillaan on kyse tappo- ja raiskausuhkauksista sekä seksuaalisesta häirinnästä.

Suurin osa kyselyyn vastanneista nuorista katsoo, että kiusaaminen verkossa ja kasvokkain on yhtä vakavaa. Osa kokee loukkaavan tai uhkaavan käytöksen netissä ahdistavaksi tai häiritseväksi, mutta on myös joukko, jonka mielestä se kuuluu netinkäyttöön, ikään kuin välttämättömänä pahana.

– Positiivista on, että yli puolet nuorista uskoo, että omalla toiminnallaan voi vähentää häirintää ja loukkaavaa kohtelua, sanoo kouluyhteistyön suunnittelija Paula Aalto MLL:stä tiedotteessa.

Vastaajista yli kaksi kolmasosaa oli sitä mieltä, että kiusaamistilanteessa jokaisen toiminnalla on merkitystä kiusaamisen lopettamiseksi. Lastensuojeluliitto kysyi nuorilta nettikiusaamisesta ja -häirinnästä verkkokyselyllä syksyllä 2020. Vastauksia tuli runsaat 1 100.

Lisää aiheesta:

Sometutkija Suvi Uskin mukaan moni kiusattu ei tiedä olevansa rikoksen uhri: "Nettikiusaamiseen pitää puuttua nopeasti"

Turussa käyttöön otettu Someturva paljasti nettikiusaamisen laajuuden – yli kolmasosa yhteydenotoista täytti rikosten tunnusmerkit

Nettikiusaamista kokee joka seitsemäs 15–17-vuotias, ilmenee selvityksestä

Lue seuraavaksi