1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. putkiremontti

Putkiremonttien hinnoissa nousupainetta, kun taloyhtiöt innostuvat purkamaan koronan aiheuttamaa sumaa

Isännöintiliiton selvityksessä korona voi myös vielä lykätä remonttien aloittamista.

putkiremontti
poraaja rikkoo lattiabetonia
Ennestään kalliin putkiremonttien hinnoissa on isännöitsijöiden m ukaan nousupainetta.Yle

Koronapandemia saattaa nostaa taloyhtiöiden putkiremonttien hintoja ja viivästyttää niiden aloittamista, ennustetaan Isännöintiliiton tuoreessa putkiremonttibarometrissa.

Isännöitsijöiden arvioiden mukaan putkiremonttien kustannukset saattavat nousta jopa 5–10 prosentilla seuraavan vuoden aikana. Päätöstä putkiremontin aloittamisesta voi viivästyttää lisääntyneiden kustannusten lisäksi se, että remontin pelätään kasvattavan koronaviruksen tartuntariskiä.

– Koronan väistyessä taloyhtiöt saattavat innostua korjaamaan aiempaa enemmän pienen hiipumisen jälkeen. On selvää, että kysynnän kasvaminen tarkoittaa myös urakoiden hintojen nousua, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.

Putkiremonttibarometriin vastasi yli 120 isännöitsijää eri puolilta Suomea. Vastaajamäärä kattaa noin 3 000 taloyhtiötä.

Lue seuraavaksi