Hyppää sisältöön

Kesän päällystystyöt ovat alkamassa – rahat tiukassa

Satakunnassa päällystystöitä tehdään muun muassa valtatiellä 8 Porin ja Luvian välillä.

Kesän päällystystyöt alkavat huhti-toukokuun vaihteessa. Kuvituskuva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Kesän päällystystyöt alkavat Satakunnassa huhti-toukokuun vaihteessa. Rahaa teiden päällystämiseen on käytettävissä koko Lounais-Suomen alueella 16 miljoonaan euroa. Se on selvästi viime vuotta vähemmän.

Päällystysohjelman pituus on noin 300 kilometriä. Sekin on vähemmän kuin viime vuonna, mutta kuitenkin samaa luokkaa kuin 2010-luvulla keskimäärin.

Satakunnassa päällystystöitä tehdään muun muassa valtatiellä 8 Porin ja Luvian sekä Unajan ja Kortelan välillä. Lisäksi uutta päällystettä saavat maantie 204 Euran ja Säkylän välillä ja maantie 2680 Pooskerista Merikarvialle.

Katso päällystettävät kohteet tästä (siirryt toiseen palveluun).

.
.