1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mikkeli

Vanhojen tanssit Mikkelissä siirretään koronatilanteen vuoksi elokuulle – myös Savonlinnassa tanssien kohtaloa selvitetään

Alun perin tanssit piti järjestää helmikuussa, mutta niitä siirrettiin toukokuun alkupuolelle.

Mikkeli
Poikien jalkoja tanssiessa.
Antti Karhunen / Yle

Vanhojen tanssi siirtyvät Mikkelissä elokuussa. Taustalla on vallitseva koronatilanne.

Mikkelin lukio kertoo järjestäneensä kyselyn opiskelijoille tansseista. Valtaenemmistö kannatti tanssien siirtämistä elokuulle.

Mikkelin lukion vuoden 2019 ikäluokan vanhojen tanssien uusi päivä on perjantaina 27. elokuuta jäähallissa. Tuolloinkin järjestelyissä otetaan huomioon voimassa olevat rajoitukset sekä ohjeistukset.

Tyypillisesti Mikkelin lukion vanhojen päivän iltatansseissa on ollut ennen koronaa yleisöä jopa miltei 2500 henkilöä. Lukiosta arvioidaan, ettei elokuussakaan koronatilanne mahdollista tämänlaisia yleisömääriä.

Kevään 2021 ylioppilaiden lakkiaisten järjestelyistä kysytään ylioppilaiden mielipidettä vapun jälkeen, ja päätös järjestelyistä tehdään toukokuun alussa.

Koronatilanteen vuoksi vaihtoehtoina on Mikkelin lukion mukaan lakkiaisten järjestäminen ilman yleisöä kesäkuun alkupuolella tai lakkiaisten järjestäminen elokuussa yleisötilaisuutena.

Savonlinnassakin tanssit vaakalaudalla

Tanssien kohtaloa selvitetään myös Savonlinnassa. Sekä Savonlinnan lyseon lukiosta että Savonlinnan taidelukiosta kerrotaan, että toukokuussa tansseja ei enää järjestetä.

– Wanhojen tanssit piti täällä Savonlinnassa olla 4. päivä toukokuuta, mutta koronavirustilanteesta johtuen ne peruttiin. Emme ole päättäneet mahdollisesta korvaavasta päivämäärästä opiskelijoiden kanssa vielä. Sama pätee myös lakkiaisiin. Näitä asioita pohdimme aikanaan Sosterin tartuntatautilääkärin kanssa, rehtori Reima Härkönen Savonlinnan Taidelukiosta vastaa sähköpostilla.

– En usko että vanhojen tansseja enää järjestetään. Varauduimme tilanteeseen harjoittelemalla ja kuvaamalla harjoituksia pukujen kanssa aiemmin. Lakkiaisista keskustelemme Sosterin kanssa vähän lähempänä, rehtori Ismo Falck Savonlinnan Lyseon lukiosta vastaa.

Juttua päivitetty 22.4.2021 kello 11:03 Lisätty tietoja otsikkoon ja leipätekstiin Savonlinnan tilanteesta.

Lue seuraavaksi