1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastonmuutos

Yhdysvallat lupaa puolittaa päästönsä vuoteen 2030 mennessä

Seuraamme tässä jutussa Yhdysvaltojen koolle kutsumaa etähuippukokousta, jossa mukana ovat noin 40 maan johtajat.

ilmastonmuutos
Biden kertoi Yhdysvaltojen ilmastotavoitteista
Biden kertoi Yhdysvaltojen ilmastotavoitteista

Yhdysvallat aikoo leikata kasvihuonekaasujen päästöjään tuntuvasti, kertoo Valkoinen talo (siirryt toiseen palveluun). Maan uuden tavoitteen mukaan vuoteen 2030 mennessä päästöjä leikataan 50–52 prosenttia vuoden 2005 tasosta.

Presidentti Joe Biden järjestää virtuaalisen ilmastohuippukokouksen torstaina ja perjantaina. Etäkokoukseen on kutsuttu noin 40 valtion johtajat, joiden odotetaan kertovan maidensa ilmastotavoitteista.

Päästövähennystavoitteet liittyvät Pariisin ilmastosopimukseen, johon Biden toi maansa takaisin tultuaan presidentiksi. Hänen edeltäjänsä Donald Trump irrotti Yhdysvallat sopimuksesta.

Yhdysvaltain aiempi päästövähennystavoite, 25 prosenttia vuoteen 2025 mennessä, oli presidentti Barack Obaman ajalta. Biden on jo luvannut pyrkiä kohti hiilineutraaliutta vuonna 2050.

Valkoisen talon mukaan vuoden 2030 päästövähennystavoitteeseen pääseminen luo miljoonia työpaikkoja, kun infrastruktuuria uudistetaan.

Kiinalta ei uusia lupauksia

Kokouksessa odotettiin erityisesti myös muiden suurimpien päästömaiden johtajien puheita.

Ensimmäisenä puhui Kiinan presidentti Xi Jinping, joka sanoi maansa aina painottaneen ihmisen ja luonnon välistä harmonia.

Xin mukaan Kiina haluaa tehdä yhteistyötä kansainvälisen yhteisön kanssa ja edistää ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Xi toisti Kiinan aiemmin kertomat tavoitteet, eikä uusia päästöleikkauslupauksia kuultu.

Venäjän presidentti Vladimir Putin viittasi keskiviikon puheeseensa, jossa hän sanoi Venäjän pyrkivän vähentämään päästöjä merkittävästi. Putin sanoi Venäjän myös haluavan etsiä yhdessä muiden maiden kanssa kestäviä ratkaisuja ilmastokysymyksiin.

Maailman kymmenen suurimman päästömaan joukkoon kuuluva Kanada sen sijaan kertoi tiukentavansa päästövähennystavoitettaan.

Pääministeri Justin Trudeau sanoi etäkokouksessa, että maa vähentää vuoteen 2030 mennessä päästöjään 40–45 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Aiempi tavoite oli 30 prosenttia.

Japani ehti torstaina jo ennen kokousta ilmoittaa uudesta päästövähennystavoitteesta. Päääministeri Yoshihide Suga kertoi, että Japani aikoo vuoteen 2030 mennessä leikata hiilipäästöjään 46 prosenttia vuoden 2013 tasosta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvallat oli patistellut Japania kiristämään tavoitettaan viimeksi Sugan vieraillessa Washingtonissa viime viikonloppuna.

Japani oli aiemmin kertonut pyrkivänsä 26 prosentin vähennykseen ja hiilineutraaliksi 2050 mennessä.

Voit katsoa kokouksen kaikki puheenvuorot Areenasta.

Lue myös:

Yhdysvallat järjestää virtuaalisen ilmastohuippukokouksen – Suurvallat vakuuttavat haluavansa päästövähennyksiä, mutta löytyykö yhteinen sävel?

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Lue seuraavaksi