1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tieliikenneonnettomuudet

Soile Peräsalo ja Riku Lahdensuo lensivät ojaan, Niko Ilomäki paiskautui asfalttiin – kun joutuu onnettomuuteen, illuusio haavoittumattomuudesta murtuu

Uutinen auton alle jääneestä tulee iholle. Se on pakko lukea, että näkee miten kävi, sanovat pohjalaiset, jotka myös päätyivät kävellessään ja pyöräillessään muutamiksi uutisriveiksi, mutta selvisivät.

Soile Peräsalo jäi auton alle 1997. Riku Lahdensuo (keskellä) otti osumaa rekasta 2013. Niko Ilomäki pyöräili auton eteen 2000-luvun alkupuolella. Kuva: Yle

Jos ei ole käytettävissä pyörätietä, Niko Ilomäki, 25, ja Riku Lahdensuo, 50, suostuvat pyöräilemään vain tien vasenta piennarta, koska haluavat nähdä, kuinka läheltä vastaantuleva auto ohittaa heidät.

Molemmat jäivät aikoinaan takaa tulleen auton alle 80 km/h nopeusrajoitusalueella. Lahdensuohon osui rekka. Ilomäki kimposi henkilöauton tuulilasin kautta asfalttiin.

Soile Peräsalo, 36, murehtii, kun omat tyttäret lähtevät liikenteeseen. Hän itse päätyi lapsena 15 metrin ilmalennon jälkeen ojan pohjalle.

Jokainen onnettomuus tapahtui touko-kesäkuussa, keskellä päivää, kauniissa auringonpaisteessa.

Makaan tiellä ja ambulanssiväki on ympärillä.

Niko Ilomäki

Kun joutuu onnettomuuden uhriksi, illuusio hallinnasta ja omasta haavoitumattomuudesta ja elämän ja maailman turvallisuudesta murtuu, sanoo psykologi, traumapsykoterapeutti VET Soili Poijula Suomen Traumaterapiakeskuksesta.

Onnettomuuden kokeneelle onnettomuusuutiset eivät ole vain uutisia, vaan hän voi samaistua uhreihin ja myötäelää heidän tilannettaan.

– Saa vertailevaa tietoa uhreista, joille kävi pahemmin kuin itselle tai jotka selvisivät vähäisemmin vaurioin. On muitakin kuin itse, jotka ovat joutuneet kokemaan saman, sanoo Poijula.

Vertaiskokemuksesta lukeminen tai kuuleminen voi auttaa oman trauman prosessoinnissa . Poijulan mukaan se kertoo myös siitä, ettei ole tarvetta vältellä trauman kohtaamista. Se on toipumisen kannalta hyvä asia.

Siitä tuli erilainen äitienpäivä

Lapualainen Soile Peräsalo muistaa ojan, kivun ja hetken, jolloin lähti kävelemään tien yli.

Törmäyksestä ja ilmalennosta hänellä ei ole mitään mielikuvaa. Yksi silminnäkijöistä oli myöhemmin kertonut, että Kurikasta päin ajanut auto oli tullut kovaa.

Valtatie 67:llä sai onnettomuuspaikan kohdassa Ilmajoella ajaa satasta.

– Muistan katsoneeni molemmille puolille, mutta ehkä aurinko sokaisi minut tai auton kuljettajan, Peräsalo miettii törmäyksen syytä.

Soile Peräsalo on säilyttänyt onnettomuuspäivän suunnistuskartan. Kuva: Soile Peräsalo

Innokkaan urheilijatytön suunnistusurakka oli juuri loppunut 11.5.1997 Santavuoren maastossa Ilmajoen Koskenkorvalla. 12-vuotias Peräsalo lähti juoksujalkaa kilpailukeskuksena toimineen hiihtomajan pihasta puolentoista kilometrin päähän parkkialueelle.

Äiti tuli kauempana perässä.

– Parkkipaikkana oli pelto, eikä siellä ollut mitään liikenteenohjausta esimerkiksi valtatien ylityskohdassa. Ei silloin koskaan kisoissa ollut, Peräsalo kertoo.

Äiti ei saanut nopeajalkaista tytärtään kiinni, eikä ehtinyt nähdä onnettomuutta.

Kuuntele lyhennelmä Soile Peräsalon onnettomuusmuistoista: Lapualainen Soile Peräsalo muistaa ojan, kivun ja hetken, jolloin lähti kävelemään tien yli. Siitä tuli erilainen äitienpäivä.

Kivulias, saa huonosti kontaktia. Tokkurainen. Tapahtumahetkellä luultavasti lyhytkestoinen tajuttomuus, kirjoitti ensihoidon lääkäri.

Ambulanssi oli tuonut Seinäjoen keskussairaalaan tytön, joka kasvojen luut olivat rikkoutuneet. Murtumia oli nenässä, vasemmassa poskiluussa, vasemmassa korvakäytävässä ja leuassa.

Myös jalat olivat murtuneet ja virtsarakko revennyt.

Potilas siirtyy leikkaussalista teho-osastolle seurattavaksi, kirjoitti toinen lääkäri myöhemmin.

Soile Peräsalo kuvattuna Seinäjoen keskussairaalassa. Toipuminen on vasta edessä. Kuva: Saila Peräsalo

Soile Peräsalo joutui pyörätuoliin koko kesäksi. Sairaalassa meni kaikkiaan kolme viikkoa, ja kävely ja puhuminen oli opeteltava uudelleen.

– Leikkausarvet näkyvät edelleen vatsassa ja säärissä. Myös kasvoissa on pienet tikin jäljet, Peräsalo kertoo.

Häneen törmänneessä autossa oli kolme ihmistä: mies ajoi autoa, nainen istui etupenkillä ja takana oli pieni lapsi, joka itki. Peräsalo on myöhemmin miettinyt, että itku on saattanut kiinnittää etupenkkiläisten huomion.

Perheet tapasivat myöhemmin samana vuonna.

– Se oli onnettomuus ja niitä tapahtuu. Ei meillä jäänyt mitään kaunaa heitä kohtaan.

Jarrutusääni jäi ikuisesti mieleen

Noin kymmenvuotias Niko Ilomäki oli sukulaisensa kanssa Vimpelissä pyöräilemässä, kun rysähti.

– Olin menossa kotiin, enkä katsonut, tuleeko autoja. Käännyin tiellä oikealle, suoraan takaa tulevan auton eteen.

Ilomäki osui keskelle henkilöauton keulaa. Kuljettaja polkaisi jarrun pohjaan ja vauhti ehti ennen törmäystä juuri ja juuri pudota 80 km/h rajoitusalueella seitsemäänkymppiin.

– Jarrutusääni on ainoa minkä muistan törmäyksestä. Renkaat ovat vinkuneet. Sitten makaan tiellä ja ambulanssiväki on ympärillä. Näiden väliltä kaikki muu on pimeää, Ilomäki kertoo.

Pieni poika selvisi kuin ihmeen kaupalla iskuista keulaan, tuulilasiin ja asfalttiin. Hänelle ei tullut murtumia eikä sisäelin- tai päävammoja aivotärähdystä lukuun ottamatta.

– Naama oli todella kipeä. Vain silmäkuopissa ja posken alakulmassa oli ihoa, muuten iho oli kuoriutunut koko naamasta pois, hän muistelee.

Poika pääsi sairaalasta jo parin päivän kuluttua. Iho parani rasvaamalla ja lähes umpeen muurautuneet silmätkin tulivat entiselleen.

Kuuntele lyhennelmä Niko Ilomäen onnettomuusmuistoista: Oli kiire jo kotiin, eikä pieni poika muistanut katsoa, tuleeko auto. Ja tulihan se.

Traumaattinen kokemus jätti kuitenkin jälkensä. Ilomäki joutui ambulanssikyydillä muutaman kerran onnettomuuden jälkeen sairaalapäivystykseen voimakkaiden paniikkihäiriöiden takia. Hän myös näki vuoden verran painajaisia. Ei itse onnettomuudeesta, vaan tunteesta, että kaikki ympäriltä loittonee pois, ja on pakko pitää jostakin kiinni.

– Heräsin aina henkeä haukkoen ja sydän hakaten.

Sairaalassa tarjottiin kriisiapua heti onnettomuuden tapahduttua, mutta Ilomäki ei halunnut, koska koki, että äidin ja isän kanssa tapahtumasta juttelu riitti avuksi. Myös painajaiset alkoivat vähitellen hellittää.

Hän tuntee kuljettajan, jonka eteen aikoinaan kääntyi pyörällään. He ovat tavanneet usein, ja kuljettaja muisti kauan Ilomäkeä joululahjalla.

– Kuljettaja oli todella järkyttynyt tapahtuneesta. Kolari ei ollut hänen syytään. Minä tulin eteen yllättäin, Ilomäki muistuttaa.

Nykyään 25-vuotias Niko Ilomäki valpastuu ratin takana välittömästi, jos tienposkessa kävelee tai pyöräilee lapsia. Erityisen varovainen hän on risteysalueilla. Onnettomuus on jättänyt jälkensä myös äitiin.

– Äiti on huolissaan, jos lähden esimerkiksi moottoripyörällä.

Luulikohan kuski sotaherraksi?

Toukokuuun 30 päivä 2013 oli lämmin. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Lapualainen Riku Lahdensuo oli jo polkenut parikymmentä kilometriä ja ajeli nyt kotia kohti Vaasa-Jyväskylä valtatiellä.

Takaa kuului lähestyvää jyrinää.

Seuraavaksi tömähti, ja Lahdensuo muistaa lentäneensä ilmassa.

– Jotenkin pyörin niin, että havaisin, että minuun oli törmännyt punainen rekka.

Mies sinkoutui metrien päähän ojaan. Pyörä lensi vielä pidemmälle. Poliisit mittasivat myöhemmin sen lentomatkaksi 19 metriä.

Kuin ihmeen kaupalla polkupyörä säilyi ehjänä. Vain ketjut olivat irronneet. Lähes yhtä hyvin kävi pelkissä shortseissa pyöräilleelle Lahdensuolle. Hän ei lyönyt päätään. Myös luut ja sisäelimet säilyivät ehjinä. Osa yläselästä ja olkapää kuoriutuivat vereslihalle ja takareidessä oli suuri mustelma ja puskurin jättämä jälki.

Riku Lahdensuo oli sairauslomalla viikon. Myöhemmin selvisi, että esimerkiksi lonkan saama isku oli luultua vakavampi. Kuva: Riku Lahdensuo

– Ojan pohjalla piti hetken miettiä, miten päin oikein olen. Joka paikkaan sattui, ja ajattelin ensin, että nyt kävi pahasti.

Hän pääsi kuitenkin kiipeämään ojasta omin voimin ylös. Myös rekan kuljettaja oli jo tulossa avuksi.

– Kuski oli venäläinen, eikä puhunut suomea tai englantia. Hän ojensi heti puhelintaan, ja soitin itselleni ambulanssin.

Riku Lahdensuo huomasi, että myös oma puhelin oli pysynyt ehjänä shortsien taskussa. Hän muistaa ajatelleensa, että vakuutusasioiden takia olisi parasta käydä nappaamassa kuva rekan rekisterikilvestä ja teki niin.

Kuuntele lyhennelmä Riku Lahdensuon onnettomuusmuistosta: Oli toukokuun 30 päivä vuonna 2013. Reilu nelikymppinen lapualainen, Riku Lahdensuo, oli vetäissyt pelkät shortsit jalkaansa ja lähtenyt pitkälle pyörälenkille.

Onnettomuuspaikalle osui sattumalta melkein heti varusmiehiä. Puolustusvoimilla oli leiri Menkijärvellä, ja he olivat marssilla Kauhavalle, jossa vielä silloin oli varuskunta. Varusmiehet alkoivat ohjata liikennettä ja antaa Lahdensuolle ensiapua.

– Rekan kuljettaja oli varmaan järkyttynyt, että minkä sotaherran päälle hän on ajanut, kun alkaa sotilaita yhtäkkiä tulemaan, naurahtaa Lahdensuo, mutta vakavoituu sitten ja sanoo, että hänellä oli varmaan pyöräntarakalla enkeleitä kyydissä törmäyshetkellä.

Onnettomuuspaikalla oli 80 km/h nopeusrajoitus.

Isän loukkaantuminen vaikutti Lahdensuon mukaan perheen 5-, 7- ja 9-vuotiaisiin lapsiin. He eivät pyöräilleet pitkään aikaan, vaikka Lahdensuo itse nousi pyörän selkään heti toivuttuaan. Kuva: Riku Lahdensuo

Lääkärit arvelivat, että Lahdensuota auttoi miehen urheilutausta. Hän on otellut vuosikymmeniä kamppailulajeissa ja ottanut tuhansia iskuja vastaan. Keholla on myös lihasmuistissa kaatumistekniikoita.

– Olin viikon sairauslomalla. Olkapää oli pitkään kipeä, ja lonkan saama isku osoittautui myöhemmin todettua pahemmaksi. Se vaivaa edelleen. Juoksulenkillä ei kipeydy ensin pohje tai polvi, vaan lonkka, Lahdensuo kertoo.

Onnettomuuden syy jäi epäselväksi.

– Kuljettaja ei ollut kännissä, eikä tiedetä, koukkasiko kuski vähän sivulle vai minä keskemmälle, vai mitä tapahtui.