1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vaarallinen liikennesää

Tiheä räntäsade haittasi aamuliikennettä pohjalaismaakunnissa – isoilta onnettomuuksilta vältytty

Autoilijoita varoitellaankin huonosta ajokelistä.

Ajokeli oli huono varhain perjantaiaamuna Kokkolan ja Pietarsaaren välisellä tiellä 749. Kuva: Kuuntelijan kuva

Tiheä räntäsade on haitannut aamuliikennettä perjantaina pohjalaismaakunnissa.

Yön aikana on tupruttanut lunta paikoin yli 10 senttiä ja tiet olivat aamulla osittain erittäin sohjoiset. Varhaisaamun aikana on sattunut jo muutamia pieniä liikenneonnettomuuksia muun muassa Luodossa, Pietarsaaressa ja Ylivieskassa.

Kurja keli sekoitti aamuliikennettä Keski-Pohjanmaalla

Ilmatieteen laitos varoitteleekin autoilijoita huonosta ajokelistä pohjalaismaakunnissa.

Tiet olivat sohjoiset Valtatie 8:lla Ruotsalon Seo-huoltoaseman kohdalla aamuseitsemän maissa. Kuva: Petri Kuikka / Yle

Kokkolan pohjoispuolella aura-autot ovat olleet jo liikkeellä aamuseitsemältä Valtatie 8:lla sekä myös Kokkolan päässä Rantatiellä eli tiellä 749 ennen seitsemää.

Ränta- ja lumisade ovat haitanneet liikennettä myös Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Ajonopeudet ovat pysyneet alhaisina ja maltti on otettu mukaan liikenteeseen.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos muistutteli humoristisesti Twitterissä talvirenkaiden tarpeellisuudesta.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Ilmatieteen laitos ennustaa, että lumisateet muuttuvat perjantai aikana Kokkolassa vesikuuroiksi. Lisää lunta sataa ensi yönä.

Lisäksi Pohjanmaan rannikolle ennustetaan kovia tuulia eli pohjoisen ja koillisen välistä tuulta saadaan aamusta alkaen 19 metriä sekunnissa.

Artikkeliin lisätty pelastuslaitoksen twiitti 23.4.2021 klo 8:46